Susiladiesin ja HBA:n Anna Kahelin valitsi yliopistonsa
Kuva: Juha Tamminen
HBA:n ikitaistelija Anna Kahelin, 19, siirtyy tulevaksi kaudeksi Atlantin taakse Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n Maineen.
Karhun Pojat -kasvatti on kuluvalla kaudella vääntänyt Naisten Korisliigaa HBA:n paidassa keskimäärin 27 minuuttia 4,9 pisteen, 2,8 levypallon ja 1,4 syötön keskiarvoilla.
Kahelin kävi keskusteluja muutaman yliopiston kanssa, mutta Maine tuntui sopivalta alusta asti ja yliopistovierailun jälkeen päätös syntyi.
– Joukkueessa on paljon eurooppalaisia pelaajia ja luulen, että heidän pelityylinsä sopii minulle todella hyvin. Myös valmentajien kanssa löytyi heti yhteinen sävel ja joukkueessa oli hyvä tunnelma, Kahelin kertoi Koripalloliiton sivuilla.
– Minuun teki myös vaikutuksen naiskoripallon suosio ja arvostus siellä. Joukkue on menestynyt viime vuosina todella hyvin konferenssissaan ja heittä on kovat tavoitteet, joten on hieno päästä siihen mukaan.
Maine on edennyt historiansa aikana NCAA:n lopputurnaukseen kahdeksan kertaa, joista viimeisin viime keväänä 2018, kun Black Bears voitti America East -konferenssin mestaruuden.
– Nyt on todella hyvä fiilis siitä, että koulu on vihdoin valittu. Odotan innolla tulevaa ja uusia haasteita. Yliopistouralle tavoitteena on tietysti kehittyä koripalloilijana ja hoitaa opinnot hyvin arvosanoin. Olisi hienoa nousta kovan harjoittelun myötä joukkueen avainpelaajaksi.
Kahelin on Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo, joka on ehtinyt jo nuoresta iästään huolimatta tehdä debyyttinsä Susiladiesissa. Naisten maajoukkuepelejä Kahelinille on kertynyt neljä kappaletta.
HBA:n ja Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on mielissään Kahelinin löydettyä yliopistonsa.
– Annan tarina on aika tarina suomalaisen urheilijan polusta ja lahjakkuudesta. Tarinan nimi voisi olla vaikka ”harjoittelu kannattaa”. Ja lahjakkuuden laji on työnteon lahja. Anna on erittäin nopea, vahva ja aivan jäätävän hyvä puolustuspään pelaaja, Salminen kertoi.
– Maine puolestaan on ylemmän keskitason koulu, joka on menossa eteenpäin kovaa vauhtia. Valmennus on hyvällä tasolla ja pelitapa juuri oikea Annalle. Onnittelut molemmille, koululle ja Annalle.
Kahelin ja HBA ovat seuraavan kerran tositoimissa 1.3. Jatke Areenalla, kun HBA matkustaa Kouvottaerien vieraaksi.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla

- Susijengissä debyytin pelannut Okku Federiko: ”Olen tottunut fyysisempään peliin”
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla