Susiladies kohtaa Portugalin EM-karsintakuplassa torstaina 4.2. tähtiä vilisevän Belgian ja lauantaina 6.2. Alina Iagupovan johdattaman Ukrainan.

Vaikka Susiladiesilla on vielä mahdollisuudet selvitä lohkon kakkossijalle, niin itse EM-kisoihin pääseminen on lähinnä teoreettinen. Vaatimuksena olisi molempien otteluiden voittaminen, Ukrainan vielä paremmalla piste-erolla, minkä jälkeen taas muiden kakkosjoukkueiden vertailussa pitäisi päästä viiden parhaan joukkoon.

– Jos käy niin onnellisesti, että voitamme Belgian, niin sitten lähdetään pelaamaan EM-kisapaikasta. Rakenne pitää saada kuntoon, että pystymme pelaamaan Belgiaa vastaan. Tiedostamme sen, että Belgian koko asettaa meille suuren haasteen ottelussa, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kertoo Koripalloliiton sivuilla.

– Meillä on kaksi kovaa vastustajaa edessä ja hyvä mahdollisuus ottaa askeleita eteenpäin, Salminen lisää.

Belgia on kokenut joukkue, jolla on pitkä yhteinen historia, jonka ykköstähti on Emma Meesseman: WNBA:n finaalien MVP vuodelta 2019, kolminkertainen Euroliiga-mestari ja lopputurnauksen MVP vuodelta 2018. WNBA-kokemusta joukkueesta löytyy myös mm. Kim Mestdaghilta, Julie Allemandilta ja Ann Wautersilta.

Jos Belgia on joukkue isolla J:llä, niin Ukraina taas nojaa hyvin vahvasti hallitsevaan Euroliigan lopputurnauksen MVP:hen Alina Iagupovaan.

– Kaksi erilaista haastetta vastassa. Belgia on pelannut pitkään yhdessä ja he ovat hioutuneet yhteen. Ukraina on taas rakennettu yhden supertähden ympärille, joka on hämmentävän hyvä pelaaja, Salminen kertoo.

Lähde: Basket.fi