Susiladies suuntaa Latviaan

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.
Alkukesän Open gym -henkisesti treenannut Susiladies on syksyn lähestyessä tiivistänyt rivejään ja leireillyt tällä viikolla 15 pelaajalla, joista muodostui 13 pelaajan kokoonpano, jolla joukkue matkustaa Riikaan perjantaina.
Vastaan astelee Latvia, jonka kanssa Susiladiesilla on monivuotinen yhteistyö. Viimeksi joukkueet kohtasivat edelliskesänä 2020, jolloin Suomi nappasi kahdesti Latvian päänahan. Latvia ei edennyt EM-karsinnoista tänä kesänä pelattuihin EM-kisoihin, mikä katkaisi joukkueen kahdeksan peräkkäisen EM-kisaedustusputken, joka kantoi vuodesta 2005 vuoteen 2019.
Molemmat joukkueet valmistautuvat vuoden 2023 EM-kisojen karsintoihin, jotka alkavat jo ensi marraskuussa.
– Meidän pitää saada kansainvälisiä pelejä ja on hienoa, että niitä myös saamme. Vain näillä peleillä pääsee siihen rytmiin, jonka kansainväliset pelit vaativat. Hienoa samalla nähdä, kuka ja ketkä pärjäävät, kun pelaamme hyvää vastustajaa vastaan, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi Koripalloliiton sivuilla.
Mukana on yhteensä 13 pelaajaa, joista neljällä pelaajalla, Liisa Taposella, Silja Viidalla, Ebba Pekosella ja Lotta Vehka-aholla, on mahdollisuudet tehdä ensiesiintyminen naisten maajoukkueessa.
– Meillä on muutama harmittava loukkaantuminen, mutta se tarkoittaa, että muut saavat rehellisen näytönpaikan. Meillä on ringissä pelaajia, jotka ovat erittäin motivoituneita ja kamppailevat vakiopaikasta Susiladiesissa, Salminen avaa.
Otteluohjelma
Lauantai 31.7. klo 18:00 Latvia – Suomi (suljetuin ovin)
Sunnuntai 1.8. klo 17:00 Latvia – Suomi (avoin rokotetulle yleisölle)
Lähde: Basket.fi
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Koripallo esillä Urheilugaalan ehdokkuuksissa
- Lotta-Maj Lahtinen: ”Maajoukkueikkunasta jäi ihan sairaan positiiviset tunnelmat”
- Alexander Madsen liekeissä Mestarien liigassa
- NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech voittoputkessa
- Jussi Laaksolle avausvoitto Saksassa
- Miro Littlen Baylor jatkaa voittamattomana
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball jatkaa vahvasti
- EuroCupissa kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin
- Lauri Markkanen edelleen sivussa
- Miro Littlen Baylor jatkaa voittamattomana
- Alexander Madsen liekeissä Mestarien liigassa
- Koripallo esillä Urheilugaalan ehdokkuuksissa
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech voittoputkessa
- Jussi Laaksolle avausvoitto Saksassa
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Lotta-Maj Lahtinen: ”Maajoukkueikkunasta jäi ihan sairaan positiiviset tunnelmat”
- Elina Ariken ja Saga Ukkosen Texas Tech huippuiskussa NCAA:ssa
- Lauri Markkanen edelleen sivussa