Susiladies kohtaa Viron – ”Tavoitteena viedä asioita eteenpäin”
Suomen naisten koripallomaajoukkue eli Susiladies pelaa kaksi peräkkäistä ottelua Viroa vastaan Paidessa tiistaina 14.8. ja keskiviikkona 15.8.
Marraskuun EM-karsintaikkunaan valmistautuva Susiladies lähtee tuplamaaotteluihin kovalla kokoonpanolla, josta löytyy sekä kansainvälistä kokemusta että tulevaisuuden kulmakiviä, jotka uurtavat uraa Euroopan pääsarjoissa.
Yksi kaikkien aikojen suomalaiskoripalloilijoista Taru Tuukkanen tähdittää joukkuetta yhdessä Peli-Karhuissa keväällä Naisten Korisliigan mestaruutta juhlineen Linda-Lotta Lehtorannan kanssa. Naisten Korisliigan viime kauden eliittipelaajia edustavat myös Roosa Lehtoranta, Anna Kahelin, Anissa Pounds ja vastikään Saksan Bundesliigaan siirtynyt Veera Pirttinen.
Ulkomailla Euroopan pääsarjoja pelaavia kokoonpanossa edustavat Annika Holopainen, Anniina Äijänen, Helmi Tulonen, Sofia Pelander sekä Yhdysvalloissa NCAA:ta pelaavista tulevaisuuden lupauksia Nina Augustin ja Elina Koskimies.
– Keskitymme vahvasti omaan pelaamiseen näissä otteluissa. Kun katsoo kokoonpanoa, niin meillä voi olla parhaimmillaan kolmekin isoa pelaajaa kentällä samaan aikaan. Tämä tuo uusia ulottuvuuksia meidän pelaamiseen, Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen kertoo.
Ottelut pelataan Keski-Viron piskuisessa Paidessa tänään tiistaina 14.8. kello 19 ja keskiviikkona 15.8. aikaisin kello 11. Viron kokoonpanoa ottelussa ei ole vielä julkistettu.
– Viro on jo tuttu joukkue vuosien varrelta. Lähdemme testaamaan asioita, jotka toimivat harjoitussalissa ja tavoitteena on viedä näitä asioita eteenpäin, Salminen virkkoo.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla

- Susijengissä debyytin pelannut Okku Federiko: ”Olen tottunut fyysisempään peliin”
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla