Susijengin Venäjä-ottelu loppuunmyyty
Kuva: Getty Images
Susijengin MM-karsintaotteluun on vielä reilut viisi viikkoa aikaa, mutta Espoo Metro Areenalla pelattava kamppailu Venäjää vastaan on jo myyty täyteen.
MM-jatkokarsintojen viimeinen kotiottelu pelataan Ranskaa vastaan 21.2.2019 ja liput tulevat myyntiin 5.11.2018.
MM-jatkokarsinnat syyskuussa voitolla ja tappiolla avannut Susijengi pääsee irti kotiyleisön edessä seuraavan kerran perjantaina 30. marraskuuta, kun Espoo Metro Areenalle saapuu vieraaksi Venäjä.
Ottelun pääsyliput liikkuivat vauhdilla ja jo reilu kuukausi ennen tapahtumaa viimeisetkin paikat areenalla on myyty.
– Ottelun loppuunmyyminen jo kuukautta ennen peliä kertoo siitä, että Susijengillä on oma sijansa suomalaisen urheiluväen sydämissä. Joukkueen on helppo lähteä valmistautumaan tuleviin peleihin, kun kannattajat osoittavat tukensa näin, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kiittelee Koripalloliiton tiedotteessa.
– Ottelulla on valtava merkitys tiellä Kiinan MM-kisoihin ja tarvitsemme kaiken mahdollisen tuen Venäjää vastaan. Tunnelma oli erinomainen syyskuun Bosnia-Hertsegovina-ottelussa, jossa 6. pelaaja antoi joukkueelle tärkeää energiaa voiton hakemiseksi.
Susijengin ja Venäjän väliseen MM-karsintaotteluun on myyty yli 6000 ennakkolippua. Espoo Metro Areenalla on lisäksi vajaat 1000 aitiopaikkaa, joita ei ole huomioitu myyntiluvuissa.
Venäjä-ottelun jälkeen Susijengi matkaa Bosnia-Hertsegovinan vieraaksi 3. joulukuuta. MM-jatkokarsintojen viimeiset ottelut pelataan helmikuussa, kun Susijengi isännöi Ranskaa Espoo Metro Areenalla torstaina 21.2.2019 ja kohtaa Venäjän vieraskentällä 24.2.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Utah Jazzin valmentajalla uskoa Lauri Markkaseen
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Suomalaiskaksikon kausi päättyi pettymykseen Saksassa
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Edon Maxhuni isossa roolissa entistä seuraansa vastaan
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Mikael Jantusen Fenerbahcella vaikeat ajat jatkuvat
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia