Susijengin Tuovi: ”Meillä oli ylä- ja alamäkemme”

Fantastinen avauspuolisko, raskas kolmas jakso ja puolustuspään onnistumisten myötä kuitattu päätösneljänneksen kasvojen pesu – siinä reseptit Susijengin EM-karsinnat päättäneeseen 70–78 (30–49)-voittoon Georgiasta.
Susijengin valmentaja Lassi Tuovi antoi joukkueelleen kiitettävän arvosanan EM-kisapaikan ratkaisseesta päätöskuplasta.
EM-karsinnat kuplajärjestelyineen kaikkineen olivat haastava kokonaisuus, mutta kahdessa viimeisessä ottelussa joukkue pelasi vahvuuksillaan kahta neljännestä lukuun ottamatta.
– Meillä oli ylä- ja alamäkemme, emme saaneet yhteenkään ikkunaan kaikkia pelaajia mukaan ja joukkue on vähän uudistunut, mutta tärkeimmissä paikoissa tänä viikonloppuna onnistuimme ja pelasimme hienoa koripalloa, Tuovi paketoi päättyneet karsinnat Koripalloliiton verkkosivuilla.
Serbia kohosi lohkon voittoon kohottuaan sunnuntaina kirivoittoon Sveitsistä perjantaisen Georgia-murskavoiton jatkoksi. Neljä voittoa kuudesta ottelusta hakenut Georgia tipahti lohkon kakkoseksi ja kolmen voiton Susijengi päätyi kolmanneksi.
Seuraavat EM-kisat pelataan syyskuussa 2022 Tbilisissä (Georgia), Prahassa (Tshekki), Milanossa (Italia), Kölnissä ja Berliinissä (Saksa).
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Miesten universiadijoukkue hioi kisakuntoaan Tshekkiä vastaan
- Susijengin EM-kotikisojen Montenegro-ottelu loppuun varattu
- Suomen naiskorikseen tulossa Belgia-efekti?
- Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle EM-hopeaa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt upeasti EM-finaaliin
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa