Susijengin takamies siirtyy Espanjaan

Monivuotinen Susijengin takamies ja Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyy Kreikan pääsarjasta Espanjan kakkosliiga Adecco Oroon liigan pudotuspelijoukkueisiin lukeutuvan Ourensen riveihin. Viimeiset kaksi kautta Kreikassa pelannut Ahonen kertoo hakevansa Espanjasta uutta ”lukua” uralleen.
Ourense iski silmänsä Ahoseen jo alkukesällä ja vakuutti salolaislähtöisen takamiehen periksiantamattomuudellaan.
– Ourense tunnusteli erilaisilla tarjouksilla pariin otteeseen, joista molemmista kieltäydyin. Kolmas tarjouspaketti oli sen verran hyvä, että pääsimme neuvotteluihin asti. Ourense todella osoitti haluavansa minut suureen rooliin seuraavaksi kaudeksi, mikä oli minulle ratkaiseva tekijä, Ahonen kertoo.
– Kävin keskusteluja Henkan (Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann) kanssa, ja olimme yhtä mieltä siitä, että Ourense on minulle hyvä paikka kehittyä seuraavalle tasolle. Espanjaan siirtyminen on jälleen uusi luku urallani.
Vietettyään ensimmäiset pääsarjavuotensa Suomessa ja Ruotsissa Ahonen siirtyi syksyllä 2015 rhodoslaiseen Kolossokseen, jossa hän pelasi kaksi kautta Kreikan liigaa joukkueensa aloittavan pelinrakentajan roolissa.
– Kreikan vuodet olivat minulle siinä mielessä tärkeitä, että minulla oli Kolossoksessa iso rooli pallollisena pelaajana. Samaa on tiedossa Ourensessa, joka luottaa pelinjohtonsa pitkälti minun käsiini.
Espanjan Adecco Oroa pidetään laajalti Euroopan parhaana kansallisena kakkosliigana. Peräti 6,000 katsojaa vetävässä kotihallissa pelaava Ourense tavoittelee nyt uutta nousua liigan kärkikahinoihin oltuaan vuosikymmenen alussa alamaissa. Espanjan pääsarjatasolla Ourense pelasi viimeksi kaudella 2000-01.
– Tietojeni mukaan Ourense on koripallokaupunki, ja muutaman hiljaisemman vuoden jälkeen joukkueen ympärillä on kova korisbuumi päällä. Mielenkiinnolla odotan, mitä tuleman pitää.
Ahonen aloitti kansainvälisen uransa 29.7.2005, jolloin hän pelasi Suomen 15-vuotiaiden poikien paidassa maaottelun Ruotsia vastaan. Juniorimaajoukkueurallaan Ahonen pelasi 96 ottelua ja heitti niissä 1120 pistettä. Kesällä 2007 Ahonen sai vasta 17 vuoden iässä kutsun Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkuevahvuuteen.
Ahonen edusti kasvattajaseuraansa Salon Vilpasta miesten divarissa kausina 2006-07 ja debytoi Korisliigassa ToPon paidassa syksyllä 2007. Ahonen edusti ToPoa puolentoista kauden ajan, kunnes palasi Saloon ja oli avainroolissa nostamassa Vilpasta takaisin Korisliigaan keväällä 2009.
Ahonen kehittyi tasaisesti Vilppaassa vuosina 2009-12. Toistaiseksi viimeisellä jääneellä kaudellaan Salossa Ahonen urakoi 13,0 pistettä, 3,1 syöttöä ja 2,3 levypalloa ottelua kohden ja johdatti Vilppaan Korisliigan puolivälieriin.
Vuosien 2012-14 aikana Ahonen edusti Ruotsissa Solna Vikingsiä ja Borås Basketia. Boråsissa Ahonen nikkaroi 13,6 pistettä ja 4,3 syöttöä ottelua kohden. Korisliigan hopeaan päättyneellä 2014-15-kaudella Ahonen edusti Loimaa Bisonsia, joka pelasi myös VTB-liigaa.
Kreikkaan Ahonen siirtyi syksyllä 2015 ja edusti Kolossos Rodouta yhteensä kahden kauden ajan. Kolossos eteni kummallakin kaudella Kreikan liigan pudotuspeleihin. Jälkimmäisen Kreikan kautensa keskiarvoiksi Ahonen merkitsi 7,3 pistettä ja 2,1 syöttöä peliä kohden.
Ahonen teki debyyttinsä Susijengissä kesällä 2012. Vuoden 2012 EM-karsinnoissa Ahonen oli neljänneksi tarkin kolmen pisteen heittäjä (53,3%). Tähänastisella maajoukkueurallaan Ahonen on pelannut 49 maaottelua 2,7 pisteen ottelukeskiarvolla ja edustanut Suomea vuosien 2013 ja 2015 EM-lopputurnauksissa.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Suomalaisten joukkueilla vaihtelevia tunnelmia Euroopan sarjoissa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Kaksi Suomi-koriksen konkaria sai vihdoin kruunun uralleen