Susijengin pelaajalle hieno tunnustus Yhdysvalloissa
Kuva: Juha Tamminen
Kolmatta kesäänsä Susijengin takakentällä urakoiva Jamar Wilson, 33, on saanut osakseen ainutlaatuisen kunnianosoituksen, kun hänen opinahjonsa Albany (NY) nimesi hänet koulunsa urheilujaoston kaikkien aikojen Hall of Fameen. Wilson nakkeli neljän yliopistovuotensa aikana 2,164 pistettä ja johtaa koulunsa kaikkien aikojen pistetilastoa.
– Oli aivan uskomaton tunne saada kuulla, että minut on nimetty yliopistoni Hall of Fameen. Olin riittävän onnekas saadakseni tuekseni upeita joukkuetovereita ja valmentajia, jotka luottivat minuun, jakaa Wilson kiitoksia ympärilleen.
– Pelipaitani jäädyttäminen ja Hall of Fame -nimitys ovat antaneet minulle tilaisuuden olla ylpeä kaikesta kovasta työstä, jota tein pienessä yliopistossa, jolloin kukaan ei vielä kiinnittänyt mitään huomiota. Tämä kasvattaa myös motivaatiotani saavuttaa yhä enemmän urani aikana ja jättää pysyvä jälki tähän lajiin.
Wilson edusti Albanyn yliopistoa USA:n yliopistoliiga NCAA:ssa vuosina 2002-07 jättäen yhden pelikauden väliin loukkaantumisen vuoksi. Wilsonin 2,164 pisteen, 699 pelitilanneheiton ja 601 vapaaheiton saldot ovat kaikki yliopistonsa kaikkien aikojen ennätyksiä.
Wilson johti joukkuettaan pisteidenteossa neljänä perättäisenä vuonna ja johti Albanyn 44 voittoon 65 ottelussa viimeisellä kahdella kaudellaan. Ammattilaisurallaan Wilson on pelannut Belgiassa, Suomessa, Australiassa, Ranskassa, Serbiassa ja Espanjassa.
Wilson sai Suomen kansalaisuuden 2015 ja on edustanut Susijengiä 18 ottelussa 8,8 pisteen keskiarvolla.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
- Jacob Grandisonin pitkä pelikielto päättyy – taustalla Susijengin lääkintätiimin virhe
- Susijengin takamies siirtyy Puolaan – isompaa roolia on odotettavissa
- Lauri Markkanen: ”Urheilu ei ole aina helppoa”
- Susijengi kaatoi Viron – Lassi Tuovi: ”Pelattiin playoff-mentaliteetilla”
- Susijengi jyräsi Viron yli – Lauri Markkanen palasi tasolleen
- Susijengin avainpelaaja siirtyy Turkin pääsarjaan
- Susijengin peli ailahtelee – Lassi Tuovi nosti esiin yhden selvän ongelmakohdan
- Susijengi taipui Ruotsille – heitto ei pudonnut ollenkaan
- Susijengi kohtaa MM-karsinnoissa Ruotsin – tv-lähetykset ja kokoonpanot
- Haastattelu: Miro Little kertoi, millainen Susijengi nähdään kentällä tällä viikolla