Susijengin otteluaikatauluun muutoksia Italiassa

Susijengi laukkaa myöhään keskiviikkoiltana parketille Cagliarin PalaPirastussa Italian ja Suomen välisessä maaottelussa, jota voi seurata suorana Italian koripalloliiton Facebook-sivulta. Cagliarin viikonlopun turnauksen ottelujärjestykseen ja -aikatauluihin on puolestaan tullut viime hetken muutoksia.
Italia näytti kyntensä viime viikonloppuna perinteisessä Trentino Cupissa pieksemällä Valko-Venäjän ja Hollannin suurinumeroisesti.
Italian erinomaisesti alkaneen EM-kisoihin valmistavan jakson ylle kerääntyi kuitenkin mustia pilviä, kun tähtipelaaja Danilo Gallinari kimmastui Hollanti-ottelussa ja iski vastustajajoukkueen pelaajaa murtaen oman peukalonsa. Murtuma pitää Gallinarin sivussa tulevista EM-kisoista.
Viime NBA-kaudella Denver Nuggetsille 18,2 pistettä ottelua kohden upottaneen Gallinarin poissaolosta huolimatta Italian kaiken nähneellä päävalmentajalla Ettore Messinalla on mahdollisuus juoksuttaa kentälle monipuolinen, syvä pelaajakokoonpano. Viime vuosina Italian kurinalainen joukkuepuolustus ja huolellinen pallonliike ovat olleet suuria haasteita Susijengille, joka voitti Italian viimeksi kesän 2009 EM-jatkokarsinnoissa.
– Italia on suhteellisen kookas joukkue varsinkin laitureiden osalta. Joukkue hakee ratkaisuja avainpelaajilleen (Marco Belinelli, Luigi Datome, Nicolo Melli) erilaisten skriinien kautta. Awudu Abassin ja Paul Bilighan kaltaisten pelaajat ovat tuoneet joukkueeseen lisää urheilullisuutta, jonka avulla joukkueen puolustusaktiivisuus on lisääntynyt, analysoi Susijengin apuvalmentaja Jukka Toijala keskiviikkoillan vastustajaa.
Nigerian poisjäännin johdosta jo kertaalleen uudelleenjärjestelty Cagliarin turnauksen otteluohjelma on uusittu vielä kertaalleen.
Turkin sijaan Susijengi saa perjantai-iltana klo 21:45 Suomen aikaa alkaen vastaansa turnauksen isäntämaa Italian. Sunnuntai-illaksi suunniteltu ottelu puolestaan siirtyy lauantai-iltaan, ja Susijengiä vastaan asettuu Italian sijaan Turkki.
Italian ja Susijengin välinen ottelu käynnistyy Cagliarissa klo 21:30 Suomen aikaa. Ottelua voi seurata suorana Italian koripalloliiton Facebook-sivuilla.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball jatkaa vahvasti
- EuroCupissa kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin
- Lauri Markkanen edelleen sivussa
- Elina Ariken ja Saga Ukkosen Texas Tech huippuiskussa NCAA:ssa
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
- Naisten koripallon EM-kisat Espoossa 2027
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas
- Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Lauri Markkanen edelleen sivussa
- Elina Ariken ja Saga Ukkosen Texas Tech huippuiskussa NCAA:ssa
- EuroCupissa kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Naisten koripallon EM-kisat Espoossa 2027
- Susiladiesin Game Worn -pelipaidat huutokaupataan
- Lauri Markkasen huippuesitys ei riittänyt voittoon