Kesä-heinäkuun MM-karsintaikkunaan valmistautuva Susijengi matkaa torstaina Tallinnaan ottamaan mittaa isäntäjoukkue Virosta Saku Suurhallissa.

Päävalmentaja Henrik Dettmann on kerännyt Tallinnan matkalle koolle kahdentoista pelaajan yhdistelmän kaiken nähneitä konkareita ja täysin uusia kasvoja Hannes Pöllän ja Mikael Jantusen muodossa.

Susijengi on urakoinut Open Gym -harjoitusten muodossa koko alkukesän. Petteri Koponen palasi Barcelonasta Suomeen sunnuntaina ja ehti parahiksi paikalle MM-karsintaleirityksen alkajaisiksi. Keskiviikkona harjoituksiin otti osaa myös Chicagosta palannut Lauri Markkanen.

Espanjalaisen Unicaja Malagan kanssa ACB-liigan pudotuspeleihin edennyt Sasu Salin, tukku Yhdysvaltojen NCAA-liigassa pelanneita pelaajia ja iskuryhmällinen nuorten maajoukkuemiehiä ovat myös tuoneet oman osaamisensa Susijengin käyttöön kesäkuun aikana.

– Meillä on tulevissa karsintapeleissä käytössämme taas hieman erilainen joukkue kuin marras- ja helmikuussa. Viro-otteluissa meille tarjoutuu mahdollisuus päästä kokeilemaan erilaisia kentällisiä ja nähdä, miten pelaajien väliset kemiat toteutuvat tositoimissa, Susijengin päävalmentaja Dettmann sanoi Koripalloliiton sivuilla.

– Viro on erinomainen valmistava vastustaja meille. He pelaavat kovaa, epäitsekkäästi ja tehokkaasti ja rankaisevat huolimattomuusvirheistä sumeilematta.

Viro pelaa omassa MM-karsintalohkossaan Israelia, Iso-Britanniaa ja Kreikkaa vastaan.

Susijengi lähtee Tallinnan otteluun mielenkiintoisella kokoonpanolla täynnä kokemusta ja nuoruutta.

Moninkertaiset arvokisakävijät Mikko Koivisto, Shawn Huff ja Matti Nuutinen, vuosien 2013 ja 2015 EM-kisoissa susipaidan ylleen vetänyt Roope Ahonen sekä viime syksyn EM-kotikisoissa yleisöä huudattanut Carl Lindbom edustavat Tallinnassa kokeneempaa susiosastoa.

Marras- ja helmikuun MM-karsintaikkunoissa kyntensä näyttäneistä tuoreemmista Susijengi-pelaajista Tallinnaan matkustavat Antti Kanervo, Alexander Madsen, Juho Nenonen ja Ilari Seppälä. Viimeiset kaksi vuotta Yhdysvaltain yliopistoparketeilla pelannut atleettinen Fiifi Aidoo kuuluu myös Dettmannin Tallinnan tusinaan.

Maajoukkuedebytantteja Tallinnassa nähdään kaksin kappalein: 212-senttinen, 20-vuotias Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä sekä 204-senttinen, 18-vuotias Wartti Basketin kasvatti Mikael Jantunen. Sekä Pöllä että Jantunen kuuluvat HBA-Märskyn lupauksiin, viime kaudella Pöllä debytoi NCAA-liigan Oklahomassa.

– Nuoremmat pelaajat voivat ammentaa esimerkkiä vanhemmilta pelaajilta ja samalla vanhempi kaarti saa energiaa nuoremmista pelaajista, Dettmann selitti.

Ensimmäistä kertaa Susijengin kanssa harjoitelleita Pöllää ja Jantusta Dettmann muistaa avokätisillä kehuilla.

– Kumpikin on esiintynyt harjoituksissa kypsästi, energisesti ja ennakkoluulottomasti. Hanneksella ja Mikaelilla on kaikki edellytykset kasvaa merkittäviin rooleihin 2020-luvun Susijengissä.

Viro ja Susijengi kohtaavat Saku Suurhallissa torstai-iltana klo 19. Ottelu näkyy Yle Areenassa.