Susijengi valittu EM-kisoihin

Suomen joukkue koripallon EM-kisoihin on valittu. Kisat alkavat jo huomenna torstaina ja joukkue oli nimettävä viimeistään keskiviikkona.
Joukkueen valinnassa oli lopussa kyse siitä, valitaanko ryhmään Carl Lindbom vai Alex Murphy. Paikan sai Lindbom. Muuten joukkue on täysin odotettu.
Susijengin pelaajista kuusi on pukeutunut sinivalkopaitaan koko 2010-luvun arvokisaketjun aikana: Mikko Koivisto, Shawn Huff, Gerald Lee Jr., Sasu Salin, Tuukka Kotti ja Petteri Koponen ovat kukin edustaneet Suomea vuosien 2011, 2013 ja 2015 EM-kisoissa sekä Espanjan MM-kisoissa 2014.
Samaan konkarivitjaan lukeutuu kolmen vuoden tauon jälkeen paluun sinivalkopaitaan tehnyt Teemu Rannikko, jolla on ansioluettelossaan EM-kisat 2011 ja 2013 sekä MM-kisat 2014.
Ensimmäisiin aikuisten arvokisoihinsa juoksee kaksi nuorta suomalaispelaajaa: Chicago Bullsin kesän varaus Lauri Markkanen, 20, sekä Tapiolan Hongan kasvatti ja viime kaudet Helsinki Seagullsia Korisliigassa edustanut Lindbom, 25.
– Suhteellisen kokeneella joukkueella on hyvä lähteä kisoihin. Pelaajapohjamme on vielä kohtuullisen kapea, ja siksi olemme iloisia suhteellisen hyvästä terveystilanteestamme, päävalmentaja Henrik Dettmann kommentoi valintojaan Koripalloliiton tiedotteessa.
– Joukkue rakennetaan aina kokonaisuutta ajatellen ja pyrkien varautumaan kaikkeen mahdolliseen, mitä vastaan tuleekaan.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball jatkaa vahvasti
- EuroCupissa kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin
- Lauri Markkanen edelleen sivussa
- Elina Ariken ja Saga Ukkosen Texas Tech huippuiskussa NCAA:ssa
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Utah Jazz voittoon ilman Lauri Markkasta
- Naisten koripallon EM-kisat Espoossa 2027
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball jatkaa vahvasti
- Lauri Markkanen edelleen sivussa
- Elina Ariken ja Saga Ukkosen Texas Tech huippuiskussa NCAA:ssa
- EuroCupissa kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin
- Susijengiläisille onnistumisia Euroopan kentillä
- Awak Kuierin ja Lotta-Maj Lahtisen joukkueet jatkoon EuroCupissa
- Lauri Markkasen huippuesitys ei riittänyt voittoon
- Lauri Markkasen Utah Jazz taipui taas