Susijengi vaikeuksien kautta työvoittoon! – Markkanen tehopelaajana

Alkulohkon päätöskamppailusta Islantia vastaan muodostui kaikkea muuta kuin helppo kamppailu. Susijengi väänsi hikisen illan päätteeksi voiton lukemin 83-79. Lohkojumbo oli hävinnyt kaikki ottelunsa ennen iltaa keskimäärin 30 pisteellä ja se todennäköisimmin vaikeutti Suomen keskittymistä otteluun.
Suomi lähti otteluun hyvin ja johti ottelua parhaimmillaan kymmennellä pisteellä, mutta Islanti kiristi ottelun tasoihin taukoon mennessä ja johti toisella jaksolla peliä jo yhdeksällä pisteellä.
-Ihan varmasti oli ajatukset jo tulevassa, vaikka ei tietenkään tarkoituksella. Onneksi saatiin kaivettua lopussa riittävä puristus ja osoitettiin, että pystytään voittamaan myös tällaisia vaikeita pelejä, yksi Susijengin tärkeimpiä pelaajia ollut Sasu Salin sanoi Yle Urheilun haastattelussa pelin jälkeen.
Päätösneljänneksellä Susijengi ryhdistäytyi kuitenkin riittävästi Lauri Markkasen johdolla, joka oli Suomen paras pistemies 23 pisteellä.
Suomi oli siis A-lohkon toinen neljällä voitolla ja yhdeksällä pisteellä. Slovenia voitti lohkon voittaen kaikki ottelunsa puhtaasti. Muut jatkoonmenijät Slovenian ja Suomen lisäksi olivat Ranska ja Kreikka.
-Tämä on ollut fantastista aikaa pelata alkulohko Helsingissä. Aika vaikeuksien kautta voittoon mentiin. Itseluottamuksen ja jatkon kannalta tärkeä voitto lopulta, Salin kertoi.
Suomen kisat jatkuvat huippujännittävällä puolivälieräottelulla lauantaina Turkin Istanbulissa, kun Susijengi kohtaa ensimmäisessä kuolemanottelussa Italian.
-Tulee tosi tiukka koripallomaa vastaan. Pelattiin tiukat harjoituspelit heitä vastaan kesällä, joilla ei ole enää merkitystä. Uusia yllättäviä puolia tulee varmasti molemmilta vielä esiin, Salin päätti.
Suomen puolivälieräottelun kellonaika lauantaina selviää myöhemmin.
Lähde: Yle Urheilu
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vuoden 2029 miesten EM-kisojen isännät on valittu
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Awak Kuierin Venezia hävisi ratkaisevan finaalin
- Hall of Fame -kunniagalleriaan neljä uutta legendaa
- Taru Tuukkanen ja Lassi Nikkarinen valittiin Korisliigan Vuoden pelaajiksi
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Susijengillä mielenkiitoinen arpa MM-karsinnoissa
- Roosa Lehtoranta suuntaa katseensa kesään Susiladiesin kanssa
- Susijengillä jännittävä päivä tiistaina
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja