Susijengi pelaa perjantaina täyden yleisön edessä Helsingissä

Yli 1200 onnekasta lippuarvonnan voittanutta koripallofania kerääntyy perjantaina Töölön KisahalliinHelsinkiin Susijengin ensimmäiseen White vs. Blue -tapahtumaan. Susijengin sisäisen koripallo-ottelun lisäksi tapahtuma on ainutlaatuinen fanitapaaminen kuvaus- ja nimikirjoitussessioineen sekä oheisohjelmineen.
White vs. Blue -tapahtuma on jälleen yksi tapa osoittaa kunnioitusta kansainväliseksikin uutisaiheeksi muodostuneelle Susijengin fani-ilmiölle.
Tapahtumaan ei ole voinut ostaa lippuja, vaan Kisahallin täyttää yli 1200 lippuarvonnan voittanutta suomalaisen koripallon ystävää. Aiemmin Koripalloliitto tiedotti jäädyttäneensä pelinumeron 6 maajoukkuetoiminnassa kunnianosoituksena faneille ja suomalaiselle koripalloyhteisölle.
– Jos saadaan heinäkuisena perjantaina Kisahalli täyteen suomalaista koripalloyleisöä seuraamaan maajoukkueen sisäistä scrimmagea, kilpailee tapahtuma jo sellaisenaan vuoden urheilumarkkinointiteosta. ”Hut ab” eli ”myssy päästä”, saksalainen sanoisi, Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kiittää.
White vs. Blue -tapahtuman pääruokana Susijengi jaetaan kahtia valkoiseen ja siniseen joukkueeseen. Dettmann ei vielä paljasta joukkueiden jakoperiaatettaan, mutta antaa tapahtumaan saapuville vinkin, mitä odottaa.
– Tällaisissa tapahtumissa vastakkain pelaavat yleensä joko isot vs. pienet tai vanhat vs. nuoret. Pääsylipun voittaneet saavat paikan päällä nähdä, millä perusteella olemme joukkueet jakaneet.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Saksan mestareissa
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Lassi Tuovi apuvalmentajaksi Euroliiga-joukkue Virtus Bolognaan
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Linda-Lotta Lehtoranta jatkaa Saksan mestareissa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin