Susijengi MM-karsinnoissa voittoon huikeassa trillerissä
Kuva: Juha Tamminen
Susijengi voitti MM-karsintojen avauksessa Bulgarian vieraskentällä lukemin 82–80 (39-36).
Suomi oli pitkään tappiolla, mutta paransi pelin vanhetessa ja johti ottelua tauolla pistein 39–36. Kolmannella neljänneksellä se hurjasteli Antti Kanervon kolmosten turvin parhaimmillaan 14 pisteen johtoon.
Susijengi johti ottelua kymmenellä pisteellä vielä reilut kaksi minuuttia ennen pelin loppua. Bulgarian prässi tuotti tulosta ja antoi kotijoukkueelle mahdollisuuden tulla rinnalle. Kymmenen pisteen johto suli vain yhteen pisteeseen.
Kotijoukkue sai mahdollisuuden voittoheittoon viimeisen kymmenen sekunnin aikana, mutta ei onnistunut. Jamar Wilsonia rikottiin ja hän pääsi vapariviivalle. Wilson onnistui molemmissa ja nosti johdon pisteisiin 82–79. Seuraavassa tilanteessa Shawn Huff rikkoi erinomaisesti, jotta Bulgaria ei päässyt koettamaan kolmen pisteen heittoa.
Pavel Marinov upotti ensimmäisen vaparin ja heitti toisen tahallaan ohi. Aleksandar Vezenkov nosti pallon koriin, mutta oli lähtenyt liikkeelle liian aikaisin. Kori hylättiin. Suomi sai pallon 82–80-johdossa. Pallo pelattiin Matti Nuutiselle, joka kulutti kellon loppuun.
Suomen paras pistemies oli ”Jammu” Wilson: 20 pistettä, viisi levypalloa ja seitsemän syöttöä.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Miro Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa
- Veera Pirttinen liittyy Manchester Basketballin riveihin
- Lauri Markkasella ja Utah Jazzilla vaikea ilta Minnesotassa
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Susijengin ja Ranskan MM-karsintakamppailu on loppuunmyyty
- Mustapha Amzil vauhdissa eurokentillä
- Lauri Markkanen tehokas, mutta Utah jäi Charlotten jalkoihin
- Kaksi koripallohetkeä ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi
- Utah Jazz taipui – Lauri Markkanen upotti 33 pistettä
- Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet kutsuttu leireille Kisakallioon