Susijengi matkaa Islantiin 14 pelaajan voimin
Suomen koripallomaajoukkueen MM-karsinnat jatkuvat viikonloppuna kahdella ottelulla.
MM-kisoihin tähtäävä Susijengi kohtaa perjantain myöhäisottelussa Reykjavikissa Islannin. Päävalmentaja Henrik Dettmann on komentanut matkaan 14 pelaajaa.
− Olemme käyttäneet kuluvan viikon kansainvälisen pelitempon saavuttamiseen sekä kollektiivisen itseluottamuksen hakemiseen onnistumisten kautta, summaa päävalmentaja Dettmann kahteen MM-karsintaotteluun huipentuvan viikon juonen.
Suomi aloitti MM-karsinnat marraskuussa, jolloin tuloksena oli 56-64-kotitappio Tshekille ja 82-80-vierasvoitto Bulgariasta.
− Pelasimme marraskuun karsintaotteluissa hyvää koripalloa ja tarkoitus on jatkaa siitä, mihin silloin jäimme. Vastassamme on jälleen kaksi erinomaista koripallojoukkuetta.
Susijengin kokoonpano on lähes sama kuin marraskuun MM-karsintaikkunassa. Moninkertaiset arvokisakävijät Mikko Koivisto, Shawn Huff, Tuukka Kotti, Matti Nuutinen, Roope Ahonen, Erik Murphy ja Jamar Wilson ovat matkassa mukana, kuten myös EM-kotikisojen sytyttäjä Carl Lindbom, marraskuun karsintaikkunassa edukseen esiintyneet Antti Kanervo, Anton Odabasi, Alexander Madsen ja Ilari Seppälä sekä ikitaistelija Juho Nenonen.
Täysin uutena pelaajana pöytäkirjaan on ehdolla vasta 18-vuotias Euran Veivin kasvatti, HBA-Märskyssä seniorikauttaan pelaava Elias Valtonen.
Susijengin ja Islannin välinen MM-karsintaottelu käynnistyy Reykjavikissa perjantaina 23.2. klo 21.45 Suomen aikaa. Ottelu televisioidaan TV2:lla klo 21.35 lähtien.
Susijengin ja Islannin välinen MM-karsintaottelu käynnistyy Reykjavikissa perjantaina 23.2. klo 21.45 Suomen aikaa. Ottelu televisioidaan TV2:lla klo 21.35 lähtien. Sunnuntaina Suomi isännöi kotikentällään Helsingin jäähallissa Bulgariaa. Tuo ottelu nähdään myös TV2-kanavalla.
Lähde: Basket.fi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkasen Utah Jazz kaatui niukasti Orlandossa
- Sudenpentujen 2026 EM-alkulohkot arvottu
- Eemeli Yalaho rymisteli NCAA:ssa 26 pistettä
- Lauri Markkanen johti Utahin voittoon Indianassa
- Elsa Lemmilä liekeissä NCAA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taipui Unkarin turnauksen finaalissa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkaa voittokulkuaan
- Lauri Markkanen taas poissa pelistä
- Miro Little vahvassa syöttövireessä NCAA:ssa
- Lauri Markkaselle 18 pinnaa tappio-ottelussa