Susijengi ja kotimainen koris ovat Ilkka Alangon juttu

Tämä mies on tehnyt Suomirockin hittejä jo 1980-luvun alkuvuosista lähtien, joten suuri yleisö tuntee Ilkka Alangon lähinnä Neljän Ruusun keulahahmona. Alanko myöntää, että penkkiurheilu ei ole ihan hänen juttunsa. Paitsi yhdessä asiassa. Koripallossa.
– Ja nimenomaan kotimaisessa koripallossa ja Susijengissä. NBA:ta en seuraa juuri lainkaan, Alanko myöntää Susijengi.comin haastattelussa.
Koripallokärpänen puri Alankoa jo nuorena.
– Olen Joensuusta kotoisin ja isä vei aikoinaan katsomaan Katajan kotipelejä. Muistan Katajan ensimmäiset ulkomaalaisvahvistukset ja sen, kuinka he tekivät upeita donkkeja. Skidinä sitten omalla pihalla pelattiin, Alanko hehkuttaa.
Poikavuosien jälkeen rock vei voiton ja koripallo sai jäädä.
– Meni varmaan parikymmentä vuotta, että en käynyt seuraamassa kotimaista koripalloa ollenkaan. Taisi olla joskus vuonna 2000, kun Toijalan Jukka houkutteli johonkin peliin taas mukaan, Alanko kertoo.
Nykyään Alanko on tuttu näky koripallopelien katsomoissa ja myös kentän laidalla toimitsijan tehtävissä poikansa korispeleissä.
– Koripallo on fiksu laji. On ollut upeaa huomata se kehitys, mitä suomalaisessa koripallossa on tapahtunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tai oikeastaan lyhyemmässäkin ajassa, Alanko painottaa.
Susijengin pelaaminen MM-kisoissa oli Alangon mukaan jotain aivan uskomatonta.
– On ollut hienoa seurata sitä työtä, mitä Dettmann (päävalmentaja Henrik), Hanno (Möttölä), Teemu (Rannikko) ja kumppanit ovat tehneet. Unohtamatta menneitä sukupolvia, Alanko toteaa.
Tulevat EM-kisat on merkitty Alangon kalenteriin isolla. Keikat ovat vähissä silloin kun Susijengi pelaa.
– Liput pitäisi olla kunnossa. Susijengin pelejä on huikea katsella, Alanko alleviivaa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Daniel Jansson valittiin jälleen vuoden valmentajaksi Saksan ProA:ssa
- Susijengin nuori runkopelaaja siirtyy Michiganiin
- Awak Kuier tilastoi kaksi levypalloa ja kaksi torjuntaa
- Suomen 18-vuotiaille tytöille kaksi tappiota Serbiassa
- Sasu Salinin Espanjan kausi päätökseen
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Lassi Nikkarinen jatkaa Seagullsissa
- Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet Kisakallioon heinäkuussa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Sasu Salinin Espanjan kausi päätökseen
- Suomen 18-vuotiaat tytöt pelaa Serbiassa
- Tuomas Iisalon Bonn finaaleihin Saksassa
- Susijengi kohtaa Viron Espoossa 9.8.
- Suomen 18-vuotiaille tytöille kaksi tappiota Serbiassa
- Susijengin nuori runkopelaaja siirtyy Michiganiin
- Topias Palmi sai tilaisuuden ja peliaikaa
- Daniel Jansson valittiin jälleen vuoden valmentajaksi Saksan ProA:ssa
- Susijengi Rising Stars kohtaa Latvian ja Viron
- Espanjassa ja Saksassa isoja pelejä