Suomen WU16 II -maajoukkueelle tappioita

Valencian harjoitusturnauksessa Suomen WU16 II -maajoukkueella oli perjantaipäivänä ottelut kahta eri Espanjan joukkuetta vastaan. Kummatkin ottelut päättyivät Suomen tappioon.
– Tällaisia pelejä meidän pitää saada lisää, jotta me voimme kehittyä, Suomen päävalmentaja Sami Toiviainen kommentoi Koripalloliiton sivuilla.
Ensimmäisessä ottelussa Sudenpennut kärsi selkeän tappion Espanjan Rojo-joukkueelle loppulukemin 90-59 (49-36).
– Meidät vähän yllätettiin tempolla ja fyysisyydellä. Osan pelistä jäimme jalkoihin, mutta kun pystyimme tekemään asioita, joita ollaan harjoiteltu, niin myös pärjättiin.
Suomen pisteistä ensimmäisessä ottelussa vastasivat Lotta Reijonen (12/1), Meri Kanerva (9/0) ja Iines Liimatainen (9/7).
Toisessa ottelussaan Sudenpennut sai vastaansa Espanjan Blanco-joukkueen, joka veti lopulta pidemmän korren numeroin 62-68 (28-31).
– Ensimmäinen kymppi oli vaikeaa korinteollisesti, vaikka saimme hyviä paikkoja. Toinen neljännes oli varmaankin paras neljännes, jonka olemme tähän mennessä pelanneet.
– Kolmas jakso olimme vähän passiivisia ja epäröiviä. Espanja otti reilun johdon ja viimeisellä jaksolla emme aivan pelanneet voitosta, mutta lähellä kävi.
Suomen pistenikkarit toisessa ottelussa olivat Aada Rauhansalo (14/5), Iina Mäkinen (12/1) ja Lotta Reijonen (12/3).
– Nämä pelit ovat pelaajille ja valmentajille kokemuksia, jotka opettavat, että missä pärjäämme ja mihin pitää vielä paneutua, jotta ollaan parempia. Lisäbonuksena Juan Carlos Navarron tasoinen legenda oli katsomossa, Toiviainen hymyilee.
Lähde: Basket.fi
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jacob Grandisonille 13 pistettä FIBA Europe Cupin finaalissa
- Alle 15-vuotiaiden maajoukkueet kokoontuvat Kisakallioon toukokuussa
- Susijengin Olivier Nkamhoua mukana järjestämässä koripalloleiriä Kameruniin
- Roosa Lehtoranta taistelee Saksan mestaruudesta
- Susiladies-pelaajien kausia päätökseen Unkarissa ja Espanjassa
- Elina Aarnisalo vaihtaa North Carolinan vahvuuteen
- Koripallon EM-kotikisoihin myyty jo hurja määrä lippuja
- Lauri Markkasen katse jo Susijengin kesässä
- Mikael Jantunen johdatti Paris Basketballin Euroliigan pudotuspeleihin
- Topias Palmi hyvässä vireessä Italiassa