Suomen miesten universiadijoukkue on valittu

Kahdestatoista vuosina 1998–2002 syntyneestä miesten maajoukkueen haastajapelaajasta koostuva miesten universiadijoukkue on valittu. Daniel Janssonin, Anton Mirolybovin ja Tuomas Ojan valmentama joukkue osallistuu ennen Chengdun universiadeja neljän joukkueen kansainväliseen turnaukseen Hangzhoussa.
Tigers Tübingenin Saksan Bundesliigaan keväällä nostanut Jansson saa universiadiryhmässä valmennettavakseen hyvin harjoitelleen joukkueen, sillä kaikki koolle kutsutut pelaajat olivat mukana kesäkuisessa Susijengi Rising Stars -leirityksessä.
– Meillä on aika tiivis valmistautumisaika ennen Kiinan matkaa, mutta uskon, että pelaajien pitkä historia juniorimaajoukkueista sekä kesäkuun Rising Stars -leiritys antama vahva selkänoja auttavat meitä löytämään yhteisen sävelen nopeasti, Jansson kommentoi Koripalloliiton sivuilla.
Kaikki universiadeihin nimetyt pelaajat kellottivat vähintään yhden haastajamaaottelun kesäkuun Rising Stars -leirityksessä. Mustapha Amzil puolestaan harjoitteli Rising Starsissa kaksi viikkoa ennen lähtöään tutustumaan uuteen yliopistoonsa New Mexicoon.
Nyt koolle kutsutusta joukkueesta kahdeksan pelasi viime kaudella Korisliigaa (mm. Perttu Blomgren, Thomas Tumba), kolme Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ta (Amzil, Touko Tainamo, Tomas Murphy) ja yksi Saksan kakkosliiga Pro A:ta (Luukas Vaara).
– Meillä on hyviä pelaajia, mutta susikoripallolle ominaisella tavalla tavoitteemme on pelata ennen kaikkea kollektiivisesti ja yhtenä ryhmänä, Jansson luonnehtii.
Miesten universiadeihin ottaa osaa kuusitoista joukkuetta, jotka on jaettu neljään neljän joukkueen lohkoon. Suomi pelaa omat alkulohkopelinsä Etelä-Koreaa ja Azerbaidzania vastaan. Aiemmin Suomen alkulohkovastustajaksi arvottu Meksiko on perunut osallistumisensa.
– Universiadeissahan mielenkiintoista on aina se, että pääsee pelaamaan sellaisia joukkueita vastaan, joista ei ole mitään aiempaa kosketuspintaa. Ihan äkkiseltään saamme tuskin ihan hirveästi tallenteita vaikkapa Azerbaidzanista ennen otteluamme, mutta sitä suuremmalla syyllä meidän kannattaa keskittyä omaan juttuumme, jatkaa Jansson.
Lyhyen Helsingin leirityksen jälkeen universiadijoukkue matkustaa Kiinaan 17.7. ja kohtaa Hangzhoussa järjestettävässä turnauksessa Liettuan ja Puolan universiadijoukkueet sekä Kiinan liigan kärkijoukkueisiin lukeutuvan Beijing Ducksin.
Kesäuniversiadit järjestettiin edellisen kerran Napolissa 2019. Suomi hävisi tuolloin alkulohkossa Ukrainalle ja Yhdysvalloille, mutta voitti kaikki loput pelinsä ja sijoittui yhdeksänneksi. Ukraina ja Yhdysvallat kohtasivat lopulta universiadien finaalissa, jonka Yhdysvallat voitti.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Susiladiesin karsintapäivät tiedossa
- Awak Kuier huippuvireessä WNBA:ssa
- Susiladies kovaan EM-karsintalohkoon
- Lotta-Maj Lahtinen siirtyy AE Sedis Bàsquetiin
- Awak Kuierin Dallas Wings vei ensimmäisen pudotuspeliottelun
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Susiladiesin karsintapäivät tiedossa
- Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien Kisakallioon
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Susijengin Game Worn -pelipaidat huutokaupataan hyvään tarkoitukseen
- Awak Kuier huippuvireessä WNBA:ssa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa