Suomen 20-vuotiaille miehille avaustappio

B-divisioonan EM-kisojen avausottelussa perjantaina Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkue löylytti Portugalia, mutta toisessa ottelussa Puola veti pidemmän korren loppunumeroin 81-66 (43-40).
Puola piti tahtipuikkoa näpeissään valtaosan ottelusta, mutta suomalaisten mainio pätkä kuroi eron puoliajalle vain kolmeen. Suomella oli omat etsikkoaikansa kolmannella neljänneksellä, mutta Puola löysi lääkkeet suomalaisten rypistyksiin ja kehno heittopäivä vaati pitkässä juoksussa veronsa.
Reilu viisi minuuttia ennen loppusummeria Elias Valtonen kaapi röyhkeän hyökkäyslevypallon ja nosti eron vielä yhdeksään pisteeseen 71-62, mutta Puola sai aikalisän kautta rivinsä kokoon ja marssi voittoon.
– Kaikille kärkipelaajille osui heikko heittopäivä sekä kakkosissa että kolmosissa, mikä teki hyökkäämisestä vaikeaa. Kun emme saaneet tehtyä koreja, niin Puola pääsi kävelemään pallon ylös ja emme saaneet hyvää otetta siirtymäpuolustukseen, Suomen päävalmentaja Jyri Lehtonen kertoo Koripalloliiton sivuilla.
– He pääsivät pelaamaan heidän omaa peliä: yksinkertaista ja tehokasta palloskriinihyökkäämistä. Kaikki kunnia Puolalle, he olivat tänään parempi joukkue.
Suomen pisterikkaimmat olivat Valtonen (18/9/4 syöttöä) sekä Edon Maxhuni (12/2), mutta kokonaisuudessaan Sudenpennut heittivät vain neljä kolmosta sisään kolmestakymmenestä yrityksestä.
Puolan etevimmät olivat Jakub Kobel (17/2/3) ja Lukasz Kolenda (20/3/4), joka tuntui osuvan heitoillaan aina juuri siihen aikaan, kun Suomen kiri oli alkamassa.
Suomi kohtaa sunnuntai-iltana kello 20.30 Kosovon EM-kisojen kolmannessa ottelussaan.
Lähde: Basket.fi
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Elina Aarnisalo vaihtaa North Carolinan vahvuuteen
- Koripallon EM-kotikisoihin myyty jo hurja määrä lippuja
- Lauri Markkasen katse jo Susijengin kesässä
- Mikael Jantunen johdatti Paris Basketballin Euroliigan pudotuspeleihin
- Topias Palmi hyvässä vireessä Italiassa
- Lauri Markkasen Utah Jazz jäi NBA:n jumboksi
- Severi Kaukiainen nappasi pronssia Viron-Latvian liigassa
- Mikael Jantunen Paris Basketballin pistekärki Euroliigan runkosarjan päätöskierroksella
- Utah Jazz sai kamalan putkensa poikki – Lauri Markkanen parantelee yhä polveaan
- Petteri Koponen jatkaa New Zealand Breakersissa