Shawn Huff urakoi hurjia minuutteja Saksassa

Susijengin kapteeni Shawn Huff on ollut Saksan Bundesliigassa pelaavan Frankfurt Skylinersin avainpelaaja läpi kauden.
Frankfurtilla on nuori joukkue ja 33-vuotias Huff on urakoinut isoja minuutteja ja ollut kokeneena pelaajana johtajan roolissa. Lisäksi joukkueessa on ollut paljon loukkaantumisia ja siksi Huff on joutunut pelaamaan todella paljon. Keskimäärin minuutteja on kertynyt 31 ja ottelussa Tübingenia vastaan peliaikaa tuli huikeat 37 minuuttia. Lukemat alkavat olla 33-vuotiaalle aika suuria.
– Olen joutunut pelaamaan vähän liian isoja minuutteja. Meidän nuori saman paikan pelaajamme kärsi aivotärähdyksestä emmekä kertaakaan ole olleet samaan aikaan kunnossa. Silloin, kun minä olin muutaman viikon loukkaantuneena, niin hän oli kunnossa, mutta kun palasin kentälle, niin hän loukkaantui. Olen ollut ainoa pelaaja pelipaikalla ja joutunut pelaamaan isoja minuutteja. Vielä, kun on kovatempoista peliä ja ikääkin on tämän verran, niin minuutteja on tullut jopa vähän liikaakin, Huff naurahtaa Basket.fin haastattelussa.
Bundesliiga on tällä kaudella ollut hyvin tasainen. Bayern München pitää sarjan kärkipaikkaa, mutta heidän takanaan käydään tiukkaa taistelua pudotuspelipaikoista. Skyliners on tällä hetkellä sarjassa yhdeksäntenä, mutta matkaa kakkospaikkaan on ainoastaan kolmen voiton verran.
– Mielestäni tämä on ollut tasaisin ja kovatasoisin Bundesliiga sinä aikana, kun minä olen täällä pelannut. Taso ylhäältä alas on tosi laaja ja moni joukkue taistelee pudotuspelipaikasta. Pudotuspelien ulkopuolelle tulee jäämään myös joukkueita, jotka varmasti ansaitsisivat paikkansa siellä, Huff toteaa.
Skyliners jäi viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle. Saman ei haluta toistuvan tällä kaudella.
– Vaikka meillä on nuoria pelaajia ja ihan sama vaikka meillä on ollut loukkaantumisia, niin pudotuspelit ovat tavoitteena. Pitää saada joka jätkä kuntoon. Meidän pitää olla enemmän hereillä peleissä ja kuunneltava skouttia sekä olla valmiimpia kentällä ja seurata pelisuunnitelmaa, Huff kiteyttää.
Lue Huffin haastattelu kokonaisuudessaan; Basket.fi
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vuoden 2029 miesten EM-kisojen isännät on valittu
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Awak Kuierin Venezia hävisi ratkaisevan finaalin
- Hall of Fame -kunniagalleriaan neljä uutta legendaa
- Taru Tuukkanen ja Lassi Nikkarinen valittiin Korisliigan Vuoden pelaajiksi
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Susijengillä mielenkiitoinen arpa MM-karsinnoissa
- Roosa Lehtoranta suuntaa katseensa kesään Susiladiesin kanssa
- Susijengillä jännittävä päivä tiistaina
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja