Shawn Huff Italia-ottelusta: ”Pallonmenetyksiä tuli ihan liikaa”

EM-kotikisoihin valmistautuva Susijengi kärsi perjantai-iltana 70-75 (38-34)-tappion Italialle.
Pelin alkupuoliskolla ainoastaan avausneljänneksen synkkä yhdeksän pallonmenetyksen saldo esti Susijengiä karkaamasta suurempinumeroiseen taukojohtoon.
– Meillä oli tänään mahdollisuus voittaa, ihan turhaan annoimme Italian päästä ohi. Meillä oli mahdollisuus lyödä kunnon ero tauluun heti alussa, mutta pallonmenetyksiä tuli ihan liikaa, susi-kapteeni Shawn Huff kommentoi.
– Energiataso ja intensiteetti olivat juuri oikealla kohdalla. Nyt pitää keskittyä siihen, että saadaan tarkkuus ja yksityiskohdat kuntoon.
Samoilla linjoilla oli myös apuvalmentaja Jukka Toijala.
– Ekalla puoliskolla puolustimme äärimmäisen hyvin ja pääsimme juoksemaan kenttää haluamallamme tavalla. Pelimme ei ole kuitenkaan vielä valmista. Kommunikaatiokatkoksien johdosta syötimme palloa vähän minne sattuu. Ilman pallonmenetyksiä pelin alku olisi ollut meiltä aivan erinomainen, Toijala arvioi.
– Toiselle puoliskolle tultaessa Italia oli selvästi puhunut pukukopissa, että nyt pistetään peli vielä kovemmaksi. Emme pystyneet heti vastaamaan Italian kovuuteen pystypainissa, ja kun otteet kovenivat, tunteemme eivät aivan pysyneet kontrollissa.
Pelin avauspuoliskolla Teemu Rannikko (8/4/7 syöttöä) osoitti edelleen olevansa korkean kansainvälisen tason pelaaja, kun taas Lauri Markkanen (19/7/2 blokkia) onnistui erikoisvartioinnista huolimatta hakeutumaan 11 kertaa vapaaheittoviivalle ja levittämään Susijengin peliä silkalla olemassaolollaan.
Ensimmäistä kesäänsä susipaidassa pelaava Alex Murphy (6/5) oli energia- ja puolustuspelaamisellaan arvokas lisä Susijengiin ja väläytteli erikoisosaamistaan erityisesti viime minuuttien kirivaiheen aikana. Ottelun levypallot Susijengi vei vakuuttavasti 39-30.
Lähde: Basket.fi
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Lauri Markkasen katse jo Susijengin kesässä
- Mikael Jantunen johdatti Paris Basketballin Euroliigan pudotuspeleihin
- Topias Palmi hyvässä vireessä Italiassa
- Lauri Markkasen Utah Jazz jäi NBA:n jumboksi
- Severi Kaukiainen nappasi pronssia Viron-Latvian liigassa
- Mikael Jantunen Paris Basketballin pistekärki Euroliigan runkosarjan päätöskierroksella
- Utah Jazz sai kamalan putkensa poikki – Lauri Markkanen parantelee yhä polveaan
- Petteri Koponen jatkaa New Zealand Breakersissa
- Awak Kuierin Reyer Venezia eteni vakuuttavasti välieriin
- Elina Aarnisalo ja UCLA taipuivat UConnille Final Fourissa