Seurajoukkuekausi paketissa: ”Katseet MM-karsintoihin”

Susijengin valmennustiimiin kuuluva Lassi Tuovi toimi tällä kaudella Ranskan liigassa pelanneen Gravelines-Dunkerquen apuvalmentajana.
Joukkue jäi runkosarjan päätteeksi ulos pudotuspeleistä ja Tuovi siirsi katseensa Susijengin asioihin. Maajoukkueen kanssa seuraavat tapahtumat siintävät edessä jo kesäkuussa, kun Susijengi kokoontuu yhteen viimeisiin MM-karsintojen alkulohkon otteluihin.
Suomi pääsee kahteen viimeiseen alkulohkon otteluun hyvistä asemista, sillä kahdella voitolla Susijengi nappaisi lohkovoiton. Kaksi ensimmäistä karsintaikkunaa missanneet Lauri Markkanen, Petteri Koponen ja Sasu Salin ovat jälleen vapaita pukemaan Susijengin pelipaidan ylleen.
– Nyt katseet siirretään taas MM-karsintoihin. Saamme näihin kahteen peliin hieman eri joukkueen kuin aikaisempiin peleihin ja se tuo mukanaan pelillisesti hieman uusia asioita. Kahdella voitolla saisimme hyvät asetelmat jatkolohkoa ajatellen ja meillä on sopivasti hampaankolossa Tshekkiä ja Islantia vastaan, Tuovi toteaa Basket.fin haastattelussa.
Viime kaudella Tuovi valmensi Strasbourgissa ja täksi kaudeksi hän siirtyi valmentamaan Pohjois-Ranskaan aivan Belgian rajan tuntumaan Gravelinesin kaupunkiin.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt upeasti EM-finaaliin
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla