Sestao – uusi helmi löydetty

Maanantain välipäivä lähti käyntiin niin sanotusti hitaasti. Matkaväsymys alkaa viedä veronsa. Aamupala jäi välistä. Tuntui paremmalta idealta yksinkertaisesti vain levätä. Joskus siinä kahden aikaan lähdettiin liikkeelle. Lämpöasteita 27, auringossa tuntuu paahtavalta. Suunta kohti Bilbaoa.

Piti hakea Sudenpesästä fanipaidat Suomen seuraaviin peleihin. Kysyntä on ollut ilmeisesti sen verran kovaa, ettei paitoja enää saa. No, onhan meille baskerit. Seuraavaksi syömään. Kropasta on puhti täysin poissa. On vähän sellainen fiilis, kuin kävelisi autiomaassa ilman vettä. Lopulta löytyy Tagliatelle-niminen paikka. Ylen kisatiimi on vienyt viimeisen ulkopöydän, mennään siis sisään. Paljon paikallisia mutta myös jonkin verran kisaturisteja. Kappas, Tuukka Kottikin perheineen täällä. Tilataan pastaa, risottoa, colaa ja vettä. Tajoilija tuo ensin juomat ja juuri uunista otettua focacciaa. Taivaallista.

Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Nyt jaksaa taas käpytellä eteenpäin. Mitäs Bilbaossa olikaan? Guggenheim? Mennäänpä sinne. Taiteellisen (?) rakennuksen edessä on valtava kukista tehty kissa, koira, hamsteri tai mikä lie. Museon vieressä on todella leppoisan näköinen kahvila. Kahvi tekisi poikaa. Guggenheim jää kakkoseksi. Kahvin kyytipojaksi lasillinen tuorepuristettua mehua – erinomaista.

Guggenheimista en tiedä, mutta sijainti on upea. Ihan vieressä mutkittelee joki, joka kuhisee kaloja. Lähdetään kävelemään joenvartta länteen kohti San Mamésia. Muutamat kuvat ja joen yli. Nopeasti maisema muuttuu huomattavasti enemmän varastoalueen ja slummin suuntaan. Pakko pysähtyä oluelle paikalliseen kuppilaan.

Vielä ei jaksaisi lähteä hotellille, joten suunnataanpa kohti merta. Metrokartasta valitaan päätepysäkiksi Abatxolo. Asemaa ympäröivät korkeat kerrostalot, ollaan selkeästi jonkinlaisessa lähiössä. Samainen Nervión-joki, jonka varrella hetki sitten käveltiin, löytyy, ja nyt näkyy ripaus mertakin. Koko joenvarsi on rakennettu täyteen korkeita kerrostaloja. Mielenkiintoinen ratkaisu. Täältä löytyy yleinen uima-allas-aluekin, joka on täynnä paikallisia. Eipä täällä muutenkaan turisteja ole meitä lukuun ottamatta.

Lyhyehkön käpyttelyn jälkeen oli tarkoitus palata samalle metroasemalle, jolla hetkeä aiemmin oltiin. Joen rannan ja Abatxolon aseman välillä on melkoinen korkeusero. Portaita on niin julmettu määrä, että heikompaakin huohotuttaa. Juuri kun ollaan noustu pahimmat portaat ja kävellään metrolle, vielä hieman ylempänä näkyy jotain hienoa. Stadionin valot? Mennään katsomaan.

Jonkinlainen kenttä täällä tosiaan on. On vain vähän vaikeuksia löytää sisäänkäyntiä. Onneksi paikallinen herrasmies, joka parkkiruudussa tuhoaa juuri sekä omaa että kaverin autoa, osaa auttaa. Kielimuuria on ilmassa, mutta ymmärrämme tarpeeksi toisiamme. Ja toki hän suomalaiset koripallosta tietää. ”Locos finlandéses”.

Kierretään stadionia myötäpäivään. Ensin löytyy halli, jossa paikalliset jäärät iskevät pelotaa – tai jotain baskien versiota siitä. Ja sitten päästään stadionille. Ovi on ihan normaalisti auki, joten kävellään suoraan katsomoon. Tässä on jotain todella romanttista. Mainosaidat on tehty betonista, kenttä on rakennettu nunnaluostarin viereen. Nyt ollaan Sestaossa. Täällä kuulemma pelaa Sestao River.

Stadionbongailun jälkeen kävellään vielä Sestaon keskustaan. Pieni, sympaattinen paikka. Tavernaa vieri vieressä. Yhteen niistä on pysähdyttävä oluelle. Seinällä näkyy paikallisjoukkueen valokuva. Erittäin tyylikästä.

Sestaon metroasemalta (Abatxolon viereinen) lopulta kohti hotellia. Päivä on hitaasta lähdöstä huolimatta ollut erinomainen. Voi niitä muita Suomi-turisteja. Eivät tiedäkään, mitä missaavat, kun liikkuvat vain hotellinsa ympärillä ja liukuhihnaturistikierroksilla. Ilman pientä pelirohkeutta ja seikkailunhalua upea Sestao olisi jäänyt näkemättä.

Baskeriveljekset Jaakko & Jussi