Sasu Salinin Teneriffa upeaan suoritukseen

Sasu Salinin Teneriffa ei jättänyt mitään sattuman varaan, vaan kuittasi itselleen välieräpaikan suoraan kahdella voitolla. Roope Ahonen oli sen sijaan isossa roolissa Breoganin avatessa LEB Oron välieräsarjan voitolla.
Teneriffa aloitti pudotuspelisarjan kotikentällään ja otti 86-78 (45-42)-voiton San Pablo Burgosista. Salin heitti seitsemän pistettä ja riisti kahdesti. Emir Sulejmanovic ei saanut tilastomerkintöjä.
Teneriffa pisti ottelusarjan pakettiin komeasti, kun se hurjan toisen puoliajan siivittämänä otti 92-68 (35-41)-voiton ja sitä myöten jatkopaikan suoraan 2-0. Salin heitti kolme pistettä, otti kolme levypalloa ja antoi yhden syötön. Sulejmanovic merkkautti kuuden pisteen ja viiden levypallon tilastorivin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Teneriffa etenee Espanjan liigassa neljän parhaan joukkoon.
LEB Oron välierät alkoivat ja Ahonen oli kuumana heittäessään 15 pistettä Breoganin voittaessa Alicanten 88-87 (44-41). Ahonen antoi myös yhden syötön.
Torstaina 28-vuotispäiviään viettäneen Alex Murphyn Granada sen sijaan hävisi Leyma Corunalle 67-77 (34-39). Murphylle kirjattiin yhdeksän pistettä, viisi levypalloa, syöttö ja riisto. Finaalipaikkaan vaaditaan kaksi voittoa.
Ranskan ProA:ssa Lassi Tuovi oli Strasbourgin kanssa alkuviikosta kahdesti tositoimissa ja harmittavasti molemmista peleistä oli tuloksena kotitappio. Maanantaina Strasbourg taipui Bourg-en-Bresselle 73-81 (31-39).
Torstaina Le Mans oli sitä vastoin etevämpi ja voitti 88-83 (47-40). Tappioista huolimatta Strasbourg on sarjassa neljäntenä.
ProB:ssä nähtiin harvinainen suomalaiskohta05aminen, kun Henri Kantosen ja Ilari Seppälän Aix-Maurienne sai vieraakseen Carl Lindbomin ja Antibesin. Toivottavasti Lindbom muisti pakata henkselit mukaan, sillä Antibes voitti 67-59 (35-35). Seppälä oli suomalaiskolmikon pistekunkku 15 pisteen saldolla ja hän sai tililleen myös kolme syöttöä. Kantonen heitti kolme pistettä ja antoi kaksi syöttöä. Lindbom nakutti yhdeksän pistettä ja rouhi viisi levypalloa sekä riiston. Voitolla Antibes nousi Aix-Mauriennen kanssa tasapisteisiin.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin
- Olivier Nkamhoua jatkaa uraansa Italian pääsarjassa
- Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München nousi takaa-ajajasta Saksan mestariksi