Sasu Salinin Teneriffa iskussa

Sasu Salinin edustama Teneriffa otti tiukan otteen koripallon Mestarien liigan puolivälieräpaikasta napaten jatkolohkovaiheen neljännen voittonsa. Elias Valtosen Manresa nousi myös oman lohkonsa kärkipaikalle.
Teneriffa jätti unkarilaisen Szombathelyn ilman mahdollisuuksia voittaen 87-62 (40-39). Salin paukutti yhdeksän pistettä, otti yhden levypallon, antoi kolme syöttöä ja riisti kertaalleen. Emir Sulejmanovic saalisti seitsemän pistettä, neljä levypalloa ja torjunnan.
Lassi Tuovin Strasbourg koki kirvelevän 71-73 (23-38)-tappion Rytas Vilnalle. Heikosta avauspuoliskosta huolimatta Strasbourg oli voitossa kiinni vielä viimeiselle sekunnille saakka, mutta Mindaugas Girdziuans upotti kulmakolmosen nostaen liettualaiset voittoon. Molemmilla joukkueilla on kaksi tappiota ja kaksi voittoa. Strasbourg on kuitenkin keskinäisessä vertailussa Rytasia edellä voitettuaan joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen viidellä pisteellä. Luukas Vaara oli kokoonpanossa, mutta jäi ilman peliaikaa.
Elias Valtonen oli vielä sivussa Manresan kokoonpanosta, kun espanjalaisjoukkue nousi lohkon jaetulle kärkipaikalle voittamalla Trevison selvästi 108-88 (59-37).
Saksan Bundesliigassa Tuomas ja Joonas Iisalon valmentama Bonn murskasi sarjakärjessä olevan Euroliigajoukkue Bayern Münchenin 96-61 (48-27). Bonn on Bayernin takana sarjassa toisena.
Saksan ProA:ssa Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin luotsaama Tigers Tübingen murskasi Itzehoe Eaglesin 104-61 (47-36). Aatu Kivimäelle kirjattiin kolme pistettä, kaksi levypalloa ja viisi syöttöä. Tigers pitää kolmatta sijaa hallussaan.
Islannin liigassa Shawn Hopkins tykitti 27 pistettä, otti kuusi levypalloa ja antoi yhden syötön Stjarnan voittaessa jatkoajan jälkeen Grindavikin 91-87 (76-76, 29-49). Stjarnan on viidentenä.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle EM-hopeaa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt upeasti EM-finaaliin
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt upeasti EM-finaaliin