Sasu Salin pyörtyi kesken pelin – pääsi säikähdyksellä
Kuva: Juha Tamminen
Susijengin takamies Sasu Salin lyyhistyi kentän pintaan perjantaisessa Eurocupin ottelussa Hapoel Jerusalemia vastaan.
Tilanne näytti hyvin vakavalta, mutta ei sitä onneksi lopulta ollut. Salin pyörtyi kesken ensimmäisen neljänneksen ja vain putosi yhtäkkiä kentän pintaan.
– Taju vain lähti ja taisin pyörtyä. Pysäytin vastustajan nopean hyökkäyksen ja sain siinä iskun rintaani. Olo vähän heikkeni ja seuraavaksi muistan, kun heräsin ja väkeä oli ympärillä. Se oli aika hassu fiilis. Mitä näin videolta, niin aika pehmeästi laskeuduin. Takaraivo taisi hieman kolahtaa parkettiin, muttei pahasti, Salin kommentoi Yle Urheilun haastattelussa.
– Tilanne kesti sen viisi sekuntia eikä minulla ollut illalla tai aamulla mitään päänsärkyä tai muutakaan. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun näen ja koen jotain vastaavaa korispelissä, hän jatkoi.
Salin palasi kentälle tehokkaasti ja oli ottelussa lopulta joukkueensa paras pistemies 17 pisteellä. Suomalaisen pisteet eivät kuitenkaan riittäneet Gran Canarialle, sillä Hapoel Jerusalem nappasi paikan Eurocupin välierissä kahdella otteluvoitolla.
Jerusalem voitti aiemmin viikolla kotikentällään 87-67 ja haki perjantaina voiton Las Palmasista numeroin 85-79.
Thanks everyone for your messages, im feeling normal and shouldnt be anything to worry about!
#grateful
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Timberwolves jälleen liian kova Jazzille – Lauri Markkanen 21 pistettä ja 8 levypalloa
- Miro Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa
- Veera Pirttinen liittyy Manchester Basketballin riveihin
- Lauri Markkasella ja Utah Jazzilla vaikea ilta Minnesotassa
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Susijengin ja Ranskan MM-karsintakamppailu on loppuunmyyty
- Mustapha Amzil vauhdissa eurokentillä
- Lauri Markkanen tehokas, mutta Utah jäi Charlotten jalkoihin
- Kaksi koripallohetkeä ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi
- Utah Jazz taipui – Lauri Markkanen upotti 33 pistettä
