Sasu Salin ihastuttaa Espanjassa

© Kuva: Juha Tamminen

Sasu Salin, 28, elää koripalloilijana nyt unelmaansa ja on Espanjassa juuri tällä hetkellä koko maankin koripalloa peilaten niin sanotusti kuuma pelaaja. Tenerife CB tekee työtä suurseurojen, Barcelonan ja Real Madridin, takana maan pääsarjassa, Liga Endesassa, ja tavoitteena on vähintäänkin paikka mitalipeleissä.

Salin sanoo Koripalloliiton haastattelussa, että koris nykyisissä olosuhteissa on sitä työtä, jota hän juuri nyt haluaa tehdä.

– Viihdyn oikein hyvin täällä, enkä vain siksi, että kelit ovat paremmat kuin jossain pohjoisempana. Tykkään espanjalaisesta koripalloilusta. Se on varmastikin tasoltaan Euroopan parasta, ja matsit ovat haastavia.

Salin on luonut ulkomailla jo pidemmän koripallouran kuin kotimaassa. Nuorukaisen ensimmäinen vieraskontrahti Olimpija Ljubljanassa Sloveniassa kesti neljä ja puoli kautta (2010-2015). Sieltä hän siirtyi Espanjaan ja edusti ensin Gran Canariaa kaksi ja puoli kautta (2015-2017), sitten kaksi vuotta Unicaja Malagaa (2017-2019) ja pelaa nyt ensimmäistä kautta Tenerife CB:ssä.

Suomalaisen tavoin joukkueessa on monta muutakin ensimmäisen kauden pelaajaa.

– Joukkue uusiutui lähes täysin. Samassa lähetyksessä meitä tuli tänne 13 miestä. Meillä on vain yksi amerikkalaisvahvistus, mutta eri kansallisuuksia porukassa on useampia; on Brasiliaa, Tanskaa, Puolaa, Kreikkaa, Ranskaa, Latviaa, Georgiaa unohtamatta Espanjaa, Salin luettelee.

Vaikka Tenerife CB onkin eräänlainen kansojen sekamelska, on joukkueessa suomalaisen mielestä hyvä yhteishenki.

– Onhan tämä tietysti ammattilaisurheilua, ja me pelaajat käymme keskenämme kilpailua peliajasta ja muustakin näkyvyydestä. Ei se kuitenkaan mihinkään ylilyönteihin ole johtanut. Joukkueen etu on kaikille kuitenkin tärkeintä, sanoo Salin, jonka kanssa samasta pelipaikasta kilpailevat lähinnä tanskalainen Gabriel Lundberg (25/193) ja Alejandro Lopez (28/189) Espanjasta.

Koko haastattelu on luettavissa täältä.

Lähde: Basket.fi