Salin ja Koponen hamuavat menestystä Euroliigassa
Kuva: Juha Tamminen
Euroopan kovin koripallon seurajoukkueiden kilpailu Euroliiga käynnistyy torstaina.
Susijengin pelureista mukana nähdään tällä kaudella Sasu Salin sekä Petteri Koponen.
Petteri Koponen pelasi jo viime kaudella Euroliigaa Barcelonan mukana. Barcelonan osalta kilpailu päättyi kuitenkin pettymykseen, sillä se jäi lopulta pudotuspelien ulkopuolelle.
– Uusi joukkue ja uudet tavoitteet ja haluamme luonnollisesti menestyä Euroliigassa tällä kaudella. Pääsemme heti ensimmäisessä ottelussa kunnon testiin, kun kohtaamme Panathinaikosin. Näemme heti siinä missä menemme ja se on meille hyvä mittari, Koponen kertoo Basket.fillä.
Sasu Salin pelasi Euroliigaa kolmen kauden ajan slovenialaisen Olimpija Ljubljanan riveissä kausina 2010-13 ja pääsee tekemään nyt paluun Euroliigan parrasvaloihin.
– Siistiä päästä taas kuulemaan Euroliigan tunnusmusiikit ja päästä pelaamaan näitä pelejä. Paljon on matkustelua ja sitten saattaa olla parikin Euroliigan ottelua viikossa oman sarjan päälle. Tiukkoja settejä on luvassa, Salin kertoo.
Malaga on aloittanut kautensa Espanjan liigassa kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. Euroliigan avausottelussaan Malaga saa kovimman mahdollisen haasteen, sillä se saa vieraakseen hallitsevan Euroliigan voittaja Fenerbahcen.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Video: Miikka Muurinen hämmensi koripallotoimittajaa
- Susijengin huippulupaus Samu Adler siirtyy kauden päätteeksi NCAA:han
- Linda-Lotta Lehtoranta juhli tuplamestaruutta
- Awak Kuier joutui pettymään Euroliigan finaalissa
- Mikael Jantusen Fenerbahce saa vastaansa Zalgiris Kaunasin Euroliigan puolivälierissä
- Awak Kuierin Galatasaray taisteli tiensä Euroliigan finaaliin
- Utah Jazzin valmentajalla uskoa Lauri Markkaseen
- Greg Gibson palaa kotimaan kentille
- Suomalaiskaksikon kausi päättyi pettymykseen Saksassa
- Oliver Nkamhoua taas Varesen avainpelaajia