Ranskassa pelaavat Henri Kantonen ja Ilari Seppälä pääsevät vihdoin tositoimiin

Henri Kantonen ja Ilari Seppälä pääsevät vihdoin tositoimiin Ranskan ProB:ssä, kun kahden siirretyn ottelun jälkeen Aix-Mauriennen kausi starttaa perjantaina.
Kantosella on edessään ensimmäinen kausi ulkomailla ja Seppälä sen sijaan aloittaa toisen kautensa Aix-Mauriennessa.
Kantonen teki toukokuussa Aix-Mauriennen kanssa sopimuksen ja ottaa näin ensimmäiset askeleensa ulkomailla.
– Kun kausi loppui Suomessa, niin pariin kuukauteen ei ollut mitään. Hiljalleen Suomessa joukkueet alkoivat aktivoitua ja samalla ulkomailta alettiin osoittaa kiinnostusta. Aix-Maurienne osoitti nopeasti kiinnostusta ja pari viikkoa siitä, niin tein sopimuksen, Kantonen kertoo Koripalloliiton verkkosivuilla.
Seppälä toimi tietynlaisena linkkinä myös Aix-Mauriennen suuntaan, sillä häneltä kysyttiin mielipidettä Kantosesta seuran taholta.
– Neuvottelimme alkukesästä, mutta ilmoitin heille, etten ole tulossa takaisin. Samalla he kysyivät minulta Henristä ja sanoin, että hänen kanssaan kannattaa tehdä sopimus. Ei se ainakaan negatiivisesti vaikuttanut omaan päätökseeni palata, että joukkueessa on toinen suomalainen. On mukava päästä puhumaan suomea ja pelillisestikin on helpompaa, kun joukkueessa on joku, joka ajattelee samalla tavalla koripallosta, Seppälä huomauttaa.
Lähde: Basket.fi
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vuoden 2029 miesten EM-kisojen isännät on valittu
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Awak Kuierin Venezia hävisi ratkaisevan finaalin
- Hall of Fame -kunniagalleriaan neljä uutta legendaa
- Taru Tuukkanen ja Lassi Nikkarinen valittiin Korisliigan Vuoden pelaajiksi
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Susijengillä mielenkiitoinen arpa MM-karsinnoissa
- Roosa Lehtoranta suuntaa katseensa kesään Susiladiesin kanssa
- Susijengillä jännittävä päivä tiistaina
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja