Pystyykö Vilpas vielä venymään?
Kuva: Juha Tamminen
Salohallin 2352-päinen yleisö sisälsi keskiviikkona totutun äänekkään Vilpas Ultrasin, kasapäin kotijoukkueen perinteisempiä kannattajia sekä bussilastillisen vannoutuneita Joensuun Katajan faneja. Lopulta Vilppaan kotiyleisö siivitti viikinkilauman 84-72 (36-36) –kotivoittoon.
Ottelusarja jatkuu pelaajille armollisella tahdilla, sillä finaalisarjan kuudes ottelu pelataan Joensuussa vasta lauantaina. Molemmat joukkueet saavat aikaa tehdä tarvittavia taktisia siirtoja keskiviikon kamppailun tiimoilta ja erityisesti Vilpas saa tarvittavia huilipäiviä Juwan Statenille, jonka pelaaminen viikonloppuna on vielä epävarmaa.
– Kaks päivää aikaa palautua taas, varmasti katsotaan videota vähän lisää. Onnistuttiin tuomaan hyviä taktisia juttuja tähän peliin, katsotaan mitä keksitään seuraavaan matsiin, Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo toteaa Koripalloliiton sivuilla.
Keskiviikon voittajien näkökulmasta savotta ei kuitenkaan ainakaan helpotu. Kataja pitää käsissään edelleen yhtä ylimääräistä ottelupalloa, eikä Vilpas ole sunnuntaisesta taistelustaan huolimatta ollut vierasparketilla yhtä lähellä voiton sieppaamista kuin tutussa Salohallissa.
Kataja lähtee lauantain kamppailuun ennakkosuosikkina, mutta Vilppaan keskiviikkoinen esitys nostaa salolaisryhmän keskuudessa itseluottamuksen varmasti tappiinsa. Eikä tässä kohtaa kevättä yksikään joukkue ole etukäteen hävinnyt yhtään kamppailua, olivat lähtöasetelmat minkälaiset tahansa.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen taas sivussa – nyt tuli Utah Jazzille sakot
- Elsa Lemmilälle NCAA:ssa 23 pistettä ja 9 levypalloa
- Viljami Vartiainen, Eemeli Yalaho ja Okku Federiko vauhdissa NCAA:ssa
- Lauri Markkasen Utah Jazz puristi voiton Miami Heatista
- Lauri Markkasen Utah Jazz kaatui niukasti Orlandossa
- Sudenpentujen 2026 EM-alkulohkot arvottu
- Eemeli Yalaho rymisteli NCAA:ssa 26 pistettä
- Lauri Markkanen johti Utahin voittoon Indianassa
- Elsa Lemmilä liekeissä NCAA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taipui Unkarin turnauksen finaalissa