Pirkka Street Basket -kiertue jatkuu syksyllä – näillä paikkakunnilla vietetään hauskoja hetkiä

Kouluun paluu tuntuu muutaman kuukauden päästä varmasti mukavammalta, kun luvassa on vuoden hauskin koulupäivä katukoriksen parissa heti syksyn alkuun. Pirkka Street Basket -kiertue käynnistyy elokuun lopulla ja katukorista päästään pelaamaan kolmen viikon aikana 14 pelipaikalla.
Kiertuerekan reitin varrelle osuu paljon tuttuja paikkoja aikaisemmilta kiertueilta. Uutena mukaan on saatu Mikkeli, jossa Mikkelin NMKY on ensimmäistä kertaa mukana järjestämässä Pirkka Street Basket -tapahtumaa.
Kevään 2019 Pirkka Street Basket -kiertueella rikottiin ennätyksiä, kun vuoden hauskinta koulupäivää kiertueella oli viettämässä yhteensä 7550 koululaista. Syksyn kiertueelle toivotaan jälleen mukaan tuhansia alakoululaisia ympäri Suomen.
Pirkka Street Basket on katukoristapahtuma alakoululaisille. Tapahtumassa pelataan 3 vs. 3 -pelejä yhteen koriin etukäteen ilmoitetuilla joukkueilla. Tarkoituksena on järjestää vuoden hauskin koulupäivä, jossa pelataan korista – muttei liian tosissaan! Tehtyjä koreja tuuletetaan, pelien välissä tanssitaan musiikin tahdissa ja kavereita kannustetaan kentän laidalla. Tapahtumassa ei ratkota sarjojen voittajia, vaan palkinnot saavat parhaat kannustajat ja temppuilijat.
Koripalloliiton ja K-ryhmän sekä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden yhteistyössä järjestämä Pirkka Street Basket -kiertue on osa yhteisvastuullista Pikkusudet-yhteistyötä. Muita yhteistyöhön kuuluvia tapahtumia ovat seuroissa järjestettävät Pikkusudet-koriskoulut ja -riehat.
Syksyn kiertueen pelipaikat löydät täältä.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Lassi Tuovi apuvalmentajaksi Euroliiga-joukkue Virtus Bolognaan
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin