Joensuun Kataja jatkaa finaaleissa samalla vakuuttavalla tiellä kuin koko pudotuspelien ajan. Verrattuna muihin Katajalla on materiaaliylivoima. Sitä Salon Vilppaan olisi mahdollisuutta kompensoida kurinalaisella joukkuetekemisellä ja pärjäämällä kamppailutilanteissa, mutta eilen Kataja oli niskan päällä näissäkin. Se teki Vilpas Vikingsistä vastaantulijan.

Eilisen jälkeen yksi kysymys pyöri useiden katsojien huulilla: onko Vilppaalla eväitä edes hidastaa Katajan kulkua?

Kataja vahvana hyökkäyslevyissä

Jo ensimmäisessä pelissä Vilpas Vikings oli helisemässä Katajan loistavan hyökkäyslevypallopelaamisen kanssa. Silloin 14 levyä piti olla huippuluku, jota pienentämällä Vilpas kamppailisi myös vierasvoitosta. Toisin kävi. Eilisessä pelissä katajalaiset hakivat peräti 18 uutta pallonhallintaa. Sellaisen luvun kanssa Vilpas ei pysty elämään.

Hyökkäyslevypallot kuvaavat Katajan hyvää hyökkäämistä. Se saa sellaisia heittoja, joita haluaa ja siten pelaajat ovat hyvässä asemassa kamppailemaan irtopalloista. Joensuulaiset ovat kamppailutilanteissa salolaisia intensiivisempiä. He voittavat enemmän kamppailupalloja, kuin pelkkä asemansa edellyttäisi. Tämä on uusi tilanne runkosarjan parhaalle puolustuslevypallojoukkueelle.

Salolaisten huono levypallopelaaminen kertoo laajemmasta ongelmasta. Kahden finalistin välinen taistelutahto lienee yhtä suuri. Ero tulee itseluottamuksesta. Vilppaan pelaajat ovat jatkuvassa epävarmuuden tilassa, sillä he eivät tällä hetkellä luota omaan puolustuskonseptiinsa. Kataja on palloscreen-hyökkäämisellään pilkkonut Vilppaan puolustusta. Vaikka Kataja olisi heittänyt ohi, heitot ovat olleet haluttuja. Se on lisännyt itseluottamusta ja tuonut lisäeforttia myös kamppailupalloihin. Vastaavasti Salon epävarmuus on monistunut tilanteissa.

Kierre on jatkunut levypallon jälkeen. Kataja on ollut hyökkäyslevyjen jälkeen aggressiivinen ja liikuttanut palloa avoimille heittäjille. Eilen Rion Brown ja Teemu Rannikko pääsivät ampumaan täysin avoimia kolmosia vastapalloon hyökkäyslevyjen jälkeen. Ne heitot vastaavat odotusarvoltaan layuppia. Salolaiset ovat jäätyneet tilanteissa lähtötelineisiin, vaikka osana puolustuslevypallopelaamista on reagointi hävittyihin tilanteisiin ja parhaiden heittäjien merkkaaminen.

Vilppaan on löydettävä luottamus tekemiseensä

Jotta Kataja ei lakaisisi Vilpasta pöydän alle suoraan 4-0, Vilppaan pitää pystyä katkaisemaan epävarmuuden kierre. Sen pitää muuttaa konseptuaalisesti jotain, mikä tuo pelaajille varmuuden tilanteiden voittamiseen. Tärkein ratkaistava tilanne on palloscreenin puolustaminen.

Toinen vaihtoehto on salolaisille pysyä koko kauden ajan käytetyssä konseptissa fannata palloscreen, eli pitää pallo poissa keskustasta. Mutta siinä tapauksessa valmentajien pitää antaa työkaluja siihen, että pelaajat pystyvät ratkaisemaan tilanteen. Mikäli konsepti pidetään samana, työkalut ovat lähinnä virheiden osoittamista videolta ja neuvoja siitä, miten asia tehdään laadukkaammin. Tänään tuskin tehdään live-harjoitusta, mutta joka tapauksessa tilanteita kävellään salissa. Silloin on mahdollista osoittaa oikea sijoittuminen ja liikerata.

Yksinkertaisimmillaan epävarmuus näkyy Bradleyn tekemissä palloscreeneissä, joissa hän poppaa kolmen pisteen heittoon. Konseptuaalinen ratkaisu on joko vaihto, hedgaus ja heikon puolen stunt-apu tai meneminen screen ali (tästä screenistä takamiehet hakevat omaa ratkaisuaan äärimmäisen harvoin). Nyt Vilpas on tehnyt useita eri ratkaisuja kyseiseen screenin, mutta laatu ei ole ollut siellä.

Mikäli screen vaihdetaan, Bradleylle tulee pienempi puolustaja ja hän hakeutuu oletettavasti postiin. Silloin Salolla pitää olla konsepti, miten post puolustetaan. Oikeaa tapaa ei ole olemassa. On valinta mikä tahansa, ratkaisevaa on valitun konseptin toteutuksen laatu. Huonommalla konseptilla ja paremmalla toteutuksella lopputulos on yleensä edullisempi kuin päinvastoin.

On valittu puolustuskonsepti mikä tahansa, sen pitää olla erittäin selkeä. Pelaajien täytyy tietää, mitä annetaan ja mitä otetaan ehdottomasti pois. Eilisessä pelissä oli tilanteita, jossa pelaajat pelasivat puolittain vähän kaikkea pois. Katajan tasoista joukkuetta vastaan se tarkoittaa, että mitään ei oteta pois. Mikäli pelaaja ei auta selkeästi pallolliseen, mutta ei myöskään ota pois esimerkiksi Kervin Bristolin rollia korille, seuraavan pelaajan on käytännössä mahdotonta tehdä oikeaa valintaa.

Valinta pitää sisällään myös sen, että joitain heittoja sallitaan. Valinta on monen tekijän summa. Siihen vaikuttaa se, kuinka hyvin pärjätään 1v1 ja toisaalta, jos jonnekin on autettava, kuka voidaan jättää auki. Tällaisien vaihtokauppojen kanssa valmennus tällä hetkellä pähkäilee.

Kun salolaisten luottamus löytyy perustekemiseen, voidaan odottaa myös paranevaa kamppailua lattia- ja taistelupalloissa. Samalla sen pitäisi johtaa parempaan kurinalaisuuteen. Nyt epävarmuus vaikuttaa siihen, että salolaiset rikkovat hyppyheittäjiä, hyppäävät heittoharhautuksiin ja tekevät yksittäisiä puolustusvirheitä, joilla ei ole mitään tekemistä konseptin kanssa. Sellaiset virheet kuvaavat kurittomuutta.

Kuuden pisteen heittoa ei ole olemassa

Sama heijastuu hyökkäykseen. Salo on ollut koko kauden kurinalaisimpia hyökkäysjoukkueita. Eilisessä pelissä siitä ei ollut jälkeäkään. Kun Vesa Mäkäläinen heitti kolmosen Juho Nenosen naamaan, tämä yritti kuitata heti toisessa päässä yhdeksästä metristä. Vastaavasti Al’lonzo Colemanin on ymmärrettävä, että vastaus häntä vastaan tehtyyn koriin ei ole pakottaa 1v1-tilannetta Mäkäläistä tai Bristolia vastaan.

Kokonaisuutena Vilppaan heitonvalinnat olivat eilen poikkeuksellisen huonoja. Pelaajat unohtivat, että pelissä ei ole neljän tai kuuden pisteen heittoja. Kun joukkue jää jälkeen, laadukas heitonvalinta on entistä tärkeämpää. Nyt laatu jäi sitä heikommaksi, mitä kiperämmässä tilanteessa joukkue oli.

Samaan kastiin meni Vilppaan pelaajien alley oop -yritykset, eli syötöt raudan päälle rollaaville pelaaville. Syötöt olivat alitajuntainen vastaus Katajan hienoille koreille. Siinä pätee sama logiikka. Donkista, edes hienosta sellaisesta, ei saa yhtään enempää pisteitä kuin kurinalaisen pallonliikkeen jälkeen tehdystä avoimesta layupista.

Ensimmäisessä erässä, kun Vilpas malttoi liikuttaa palloa, ja pelata joukkueena, se sai suhteellisen laadukkaita heittoja. Kärsivällisyys karisi heti, kun Vikings jäi takaa-ajajaksi. Huonot valinnat ruokkivat tilanteiden häviämistä, niitä yritettiin paikata kurittomalla puolustuksella hakemalla riistoja ja unohtamalla konsepti. Kataja rankaisi vielä lisää ja vei Vilppaan itseluottamuksen. Lopulta kaikki kamppailupallotkin päätyivät Katajalle. Tuon oravanpyörän seurauksena Kataja oli eilen juuri sen 25 pistettä parempi joukkue.

Ihmelääkettä ei ole olemassa

Edelleenkään Vilppaan ei tarvitse keksiä polkupyörää uudestaan. Tilanne on hieman vastaava kuin Kauhajoki-sarjassa, toki haastavampi. Vilppaan pitää taas palata identiteettinsä tekemään vain ja ainoastaan niitä asioita, joissa se on vahvimmillaan. Tämä pitää sisällään kurinpalautuksen puolustukseen, tarkoittaa se sitten konseptin muutoksen tai ei.

Edelleen hyökkäyksessä Vilppaan pitää pelata rohkeasti. Sen identiteettiin kuuluu kaikkien transition-kolkkien ottaminen. Juwan Statenin tehtävänä on polkea kaasu pohjassa pohjoisesta etelään. Se ei välttämättä tarkoita heiton ottamista. Vilppaan pitää olla kurinalainen heitonvalinnoissa. Ajoittain se on haastavaa, sillä villin mutta hyvän tai huonon valinnan välinen ero on veteen piirretty viiva.

Mikäli Vilpas ei saa nopeaa transition-heittoa, sen tehtävä on juosta hyökkäystään kärsivällisesti, liikuttaa palloa puolelta toiselle ja laittaa Kataja oikeasti puolustamaan. Vaihtoehtoina on myös juosta enemmän ja aggressiivisemmin pallottomia screenejä heittäjälle pakottamatta silti suoraa heittoa. Vain sillä tavalla Kataja voi tehdä virheitä ja myös sen avainpelaajat väsyvät.

Edelleen joukkueen parhaan heittäjän Mikko Koiviston tehtävä on ottaa jokainen heitto, joka hänelle aukenee – jopa yhdeksästä metristä. Kukaan muukaan ei saa jättää käyttämättä puoliavointa heittoa. Mikäli Koivisto ja muu joukkue eivät ala osua heitoissaan, Vilpas ei voita mestaruutta. Niin yksinkertaista se on.

Pieti Poikola
Kirjoittaja on toiminut koripallovalmentajana noin 20 vuoden ajan. Todennäköisyyksiin nojaava valmennusfilosofia on tuottanut kolme Suomen mestaruutta.