Pietin blogi: Joukkueet, heittäkää kolmosia!

Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että voittavassa koripallossa pitää päästä mahdollisimman lähelle koria. Mikäli oikein muistan, olimme Pyrinnön mestaruuskaudella 2010 – 2011 vähiten kolmosia heittänyt joukkue, mitä pidin silloin hyvänä saavutuksena. Kuinka väärässä sitä voikaan olla! Tuskin olin kuitenkaan yksin ajatuksieni kanssa, en ainakaan Euroopassa. Kolmen pisteen heittäminen ei ollut vielä sellainen trendi kuin se nykypäivänä on.

NBA suunnannäyttäjänä

NBA:ssa vuodesta 1980 alkaen, kun kolmen pisteen kaari otettiin käyttöön, joka vuosi kaukoheittomäärä on lisääntynyt. Viimeisen kolmen vuoden aikana trendi on räjähtänyt käsiin. NBA:n suurin tähti (ainakin paitamyynnin perusteella) on Stephen Curry, jota siirtyessään NBA-liigaan pidettiin liian pienenä ja heiveröisenä pärjäämään. Currysta kasvoi ilmiömäinen kolmeen pisteen heittäjä. Hän on urallaan vuodesta 2009 alkaen heittänyt joka vuosi kolmoset yli 40 %:n tarkkuudella päästen prosentuaalisesti parhaalla kaudellaan 2011-12 lähes käsittämättömään tarkkuuteen 47 %. Kun Golden State voitti mestaruuden kaudella 2014-15, Curryn heittoprosentti kaaren takana oli 43,9 %.

Tämän vuoden NBA:n runkosarjassa peräti 26 pelaajaa heitti yli 40 %:n tarkkuudella (kaikilla vähintään 200 yritystä). Matematiikka kolmen pisteen heitoissa on yksinkertainen. Päästääkseen samaan pistemäärään pallonhallintaa kohden, pitäisi heittää kahden pisteen korit 60 %:n tarkkuudella. Siihen pääsi runkosarjassa merkittävillä heittomäärillä vain neljä pelaajaa.

Puolustuksellisesti se tarkoittaa, että kolmen pisteen heittoa ei yksinkertaisesti voi sallia parhaille pelaajille. Tämä tekee palloscreen-puolustamisesta todella haastavaa. Heittoa ei voi antaa, mutta toisaalta on kovin vaikeaa edes hetkellisesti uhrata kahta pelaajaa pallolliseen. Taitavat pelaajat ja hyvä tilankäyttö tekee vapaan pelaajan löytämisestä helppoa. En haluaisi olla se valmentaja, jonka elämä ja kuoleman kysymys olisi James Hardenin käyttämän palloscreenin puolustaminen. Hyökkäykset ovat alkaneet juoksemaan screenejä jo merkittävästi kolmen pisteen kaaren takana tilankäytön maksimoimiseksi.

FIBA-sarjat laahaavat perässä

NBA:ssa tilanteeseen on reagoitu ja luultavasti pian reagoidaan lisää. Kolmen pisteen kaari on jo nykyisellään FIBA-sarjoja kauempana. Nurkissa eroa on 11 cm ja kaaren takana 49 cm (!). FIBA-sarjat laahaavat perässä ja nyt on otollinen aika käyttää etua. Varsinkin kun pelataan fyysistä playoffs-korista, kolmeen pisteen heitto on käsittämättömän edullinen. Mutta silti vielä kuulee toisteltavan mantraa: hyppyheittämällä ei voiteta mestaruuksia. Siihen olen sortunut itsekin. Sen sijaan kuuluisi sanoa: heittäkää kolmeen pisteen hyppyheittoja, mikäli haluatte voittaa.

Oman heittonsa palloscreen-tilanteessa tekevien takamiesten ja laitureiden lisäksi arvossa ovat isot pelaajat, jotka pystyvät heittämään kolkin. Kouvojen tämän liigakauden pelastus oli – jos nyt ensimmäisellä kierroksella lauluun joutuneesta joukkueesta voidaan niin sanoa – 203 cm pitkä Rakeem Buckless, joka upotti kolmosia 45 %:n tarkkuudella. Takamiehen ja etenkin kolmen pisteen heittoihin pystyvän pelaajan välinen palloscreen on vaikea yhtälö ratkaistavaksi muuten kuin vaihtamalla. Tämäkin trendi on alkanut NBA:sta. Nyt eurooppalaiset joukkueet seuraavat perässä. Haasteena on, että vaihdon jälkeen toisella pelaajalla pitäisi olla sopimaton puolustaja vastassaan.

Tällä kaudella ensimmäistä kertaa pyrin tietoisesti saada joukkuettani heittämään mahdollisimman paljon kolmeen pisteen heittoja. Määrällisesti siinä onnistuimme, sillä otimme runkosarjassa eniten kolmosia. Heitimme ottelua kohden 31,2 kolmen pisteen yritystä tarkkuuden ollessa 35,1 %. Se tarkoittaa, että saimme 1,05 pistettä jokaista kaukoheittoa kohden.

Hyökkäyslevypallon saimme kaikkiaan 27 % ohiheitoistamme. Mikäli kolmeen pisteen heitto on suunnitelmallinen ja suoraan hyökkäyksestä, levypallomahdollisuus lienee ollut vähintään keskiarvon verran. Jos saimme noin yhden pisteen hyökkäyslevypalloa seurannutta ylimääräistä pallonhallintaa kohden (luultavasti hieman alle, koska meillä ei ollut riittävän hyvää konseptia hyökätä suoraan hyökkäyslevypallosta), saimme n. 1,3 pistettä kolmen pisteen heittoyritystä kohden. Sarjan paras hyökkäysjoukkue sai n. 1,1 pistettä pallonhallintaa kohden riippuen vähän laskutavasta. Vaikka tuosta lukemasta siivottaisiin hyökkäyslevyt pois, arvo jää selkeästi alle 1,3:n. Siis valintamme heittää paljon kolkkeja ei ainakaan ollut syy, miksi tipuimme jatkosta.

Korisliigan välieräpareja tarkastelu antaa viitteitä samasta trendistä. Kataja johtaa voitoin 3-1 ja se on myös johtaa kolmen pisteen heittomäärissä 43-31. Kataja on saanut yhtä kolmen pisteen heittoa kohden hurjan 1,43 pistettä. Myös Vilpas johtaa heittomäärissä 43-40, mutta tämä pari onkin selkeästi tiukempi. Kauhajoen ja Vilppaan pistemäärä kolmosta kohden on vastaavasti 0,97 ja 0,96, ihan kivoja lukuja myös tiukassa pudotuspelipuolustuksessa.

Susijengin mahdollisuus

Mitä tästä sitten pitäisi päätellä? On helppo huutaa valmentajille, että heittäkää enemmän kolmosia. Asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen. Sellaisen pelaajan, joka ei ole hyvä heittäjä, ei kannata heittoa ottaa. Joukkueiden ei myöskään kuulu muuttaa pelitapaansa kesken sarjan. Olennaista on koko kauden ajan rakentaa konseptiaan siihen suuntaan, että tilankäyttö ja pelaamamateriaali mahdollistavat runsaan kaukoheittovalikoiman.

Susijengin kannalta trendi lupaa hyvää. Joukkueen lahjakkain pelaaja, 213 cm pitkä Lauri Markkanen, on erinomainen kolmen pisteen heittäjä. Myös aloittava nelospaikan pelaaja 208 cm pitkä Eric Murphy on hyvä kaukoheittäjä. Tällä kaudella mies on heittänyt Ranskan ykkösliigassa kolmoset 36 %:n tarkkuudella. Champions leaguessa tarkkuus oli peräti 50 %, vaikkakaan heittomäärä ei ollut tilastollisesti merkittävä.

Teoriassa siis Susijengi voisi aloittaa viisikolla Petteri Koponen, Sasu Salin, Shawn Huff, Markkanen ja Murphy, missä jokainen pelaaja olisi loistava kaukoheittäjä. Tämä voisi tuoda Suomelle sellaista upsidea, millä joukkue hyppää seuraavalle tasolle. Toki silloin pitäisi vielä ratkaista haastava yhtälö puolustuspäässä.

Pieti Poikola
Kirjoittaja on toiminut koripallovalmentajana noin 20 vuoden ajan. Todennäköisyyksiin nojaava valmennusfilosofia on tuottanut kolme Suomen mestaruutta.