Pienestä kiinni – Susijengin pelit ohi

Torstaiaamuna herättiin siinä puoli 12 aikaan täysin tietämättöminä siitä, että muutaman tunnin kuluttua mieli olisi maassa. Susijengin alkusarjan viimeinen ottelu Uutta-Seelantia vastaan alkoi jo kolmelta. Pelin henki: tulos tai ulos. Kymmenisen minuuttia ennen ottelun alkua näytti siltä, ettei katsomo tulisi ihan niin täyteen kuin aiemmissa peleissä. Onneksi kuvitelma oli suurelta osin harhaa.

Uuden-Seelannin joukkueesta kukaan ei ole varsinaisesti tuttu kasvo. Sympatiat he silti onnistuivat saamaan puolelleen haka-tanssilla. Yksittäiset Suomi-fanit yrittivät nolata itsensä viheltämällä rituaalin aikana, mutta Hanno Möttölän sormi suun eteen -ele sai paatuneimmatkin viheltäjät hiljaisiksi.

Itse peli jätti kaksijakoiset fiilikset. Vihulainen karkasi nopeasti aivan liian isoon johtoon. Susijengi näytti fyysisesti todella väsyneeltä. Etenkin Petteri Koposen elekieli kertoi siitä, että nyt on poikaa kuormitettu liikaa. Toisella puoliskolla ja etenkin viimeisellä neljänneksellä alkoi kiri. Aiemmin heikosti pelannut ja tässäkin blogissa kritisoitu Lee jr. johti Suomen takaa-ajoa nostamalla jatkuvasti koreja sota-alueelta. Mutta, mutta. Se, mikä tapahtui Turkki-ottelussa, ei tapahtunut nyt. Turkki pystyi päättämään kirinsä tasoitukseen ja jatkoaikavoittoon. Suomella oli mahdollisuus tehdä turkit, vaan kun ei, niin ei. Koponen ikävästi symboloitui sekä Turkki- että Uusi-Seelanti-pelissä ratkaisevaksi mokariksi. Muistetaan nyt kuitenkin se, että Koponen oli turnauksessa Suomen paras pelaaja.

Pettymys oli tappion jälkeen suuri. Yhtäkkiä koko tämä mahtava turnaus on ohi. Jos haetaan positiivisia asioita, muistot jäävät. Tuhannet suomalaisfanit pitivät hallissa huikeaa tunnelmaa yllä läpi turnauksen. Tuskin yksikään NBA-pelaaja on koskaan urallaan nähnyt vastaavaa. Tai näkee jatkossakaan. Ei ole mikään ihme, että kisajärjestäjiä harmittaa Suomen putoaminen. Ero Suomen ja muiden maiden peleissä on valtava. Puoli tuntia Susijengin pelin päättymisen jälkeen alkoi jenkkien ja Ukrainan välinen matsi. Kuin olisi hautajaisissa ollut. Amerikkalaiset taputtivat vain donkeille. Ja joku vielä kehtaa haukkua meitä suomalaisia menestyshulluiksi. Että meillä ei muka ole urheilukulttuuria.

Se siitä, pettymys unohtuu ajan kanssa. USA-peli oli sen verran unettava kokemus, että puoliajalla oli pakko lähteä pois kuorsaamasta. Suunnaksi Barakaldon kehuttu ravintola Casa Enol. Neljä aiempaa yritystä oli kaatunut milloin mihinkin. Jospa paikka olisi nyt auki. Olihan se. Alkupaloiksi Iberian kinkkuja ja salameja, tonnikalasalaattia ja kuorimattomia katkarapuja. Pääruoaksi rehelliset pihvit ja äärimmäisen maukkaita vihreitä paprikoita. Jälkiruoaksi tiramisu ja café americano. Ei pettänyt. Erinomaisia makuja kerta toisensa perään. Ja ihan kuin se ei olisi riittänyt. Tarjoilija pani merkille, että kiitimme häntä aina sanoilla eskerrik asko (baskikielellä kiitos). Herra innostui sen verran, että kirjoitti meille lapulle muitakin sanoja kielillä englanti, espanja ja baski. Mahtavaa!

Illallisen jälkeen käveltiin vielä kantapaikkaan. Pitihän luottopaikan luottotarjoilijoille sanoa kiitos. Meillä oli ajatuksissa yhteiskuva tarjoilupoppoosta. Heilläkin oli meille jotain. Punainen Athletic Bilbaon t-paita ravintolan logolla. Sanattomaksi vetää. Näin ystävällistä kansaa saa hakea.

Nyt on aika kiittää Bilbaoa. Perjantaiaamuna lähdetään ajamaan takaisin kohti Barcelonaa.

Baskeriveljekset Jaakko & Jussi

PS. Hanno Möttölä, kiitos kaikesta työstäsi suomalaisen koripallon eteen. Sinua parempaa johtajaa Susijengi ei olisi voinut saada. Jos Kimmo ”Myyrä” Muurisen lopettamishuhut pitävät paikkansa, suuri kiitos myös sinulle, Kimmo.