Petteri Koponen taustoitti siirtoaan: ”Halusivat minut kulmakiveksi”

Susijengin monivuotinen tähtipelaaja Petteri Koponen siirtyi viime viikolla kolmivuotisella sopimuksella Saksan liigaan Bayern Münchenin riveihin. Koponen kertoi fiiliksensä ja perusteli lehdistötilaisuudessa seuravalintaansa.
– Ilo mielin lähdetään sinne. Uusi haaste ja pitkä diili. Enää ei olla nuoria poikia. Innolla odotan. Tossa oli aika paljon neuvotteluja suuntaan ja toiseen. Se kävi selväksi, että he haluavat minut. He laittoivat extrapanostuksen, jotta saivat minut. Heillä on uusi projekti. Seuraavat kolme vuotta Euroliigassa ja he haluavat olla yksi suurista.
– Se oli yksi syy, miksi he hankkivat minut sinne. Se luo uskottavuutta siihen seuraavaan askeleeseen kohti Euroopan huippua. Perinteikäs seura, mutta koriksen mittakaavassa vielä vähän uusi tulokas. He rakentavat uutta huippujengiä ja halusivat minut siihen kulmakiveksi. Olen hyvillä mielin lähdössä Muncheniin.
30-vuotias pelintekijä on jo perheellinen, jonka vuoksi uusi joukkue täytyi valita myös muiden ehdoilla.
– Kiinnostusta oli vähän joka puolelta. Niitä sitten käytiin läpi ja hahmoteltiin, mikä olisi paras vaihtoehto. Haimme pidempää diiliä, joten siinä mielessä oli onnekkaassa asemassa, että oli vaihtoehtoja. Enää ei mennä pelkästään sinne, minne mä haluan vaan sen pitää sopia myös perheelle. Tuo on myös lapsille hyvä paikka olla ja elää seuraavat kolme vuotta, Koponen kertoi iloiten.
Koponen ei ole suinkaan joukkueen ainoa tähtistatuksen omaava pelaaja.
– Siellä on kuitenkin Serbian maajoukkueen point Stefan Jovic, joka on kanssa siellä. Tarkoitus olisi kuitenkin olla isossa roolissa. En välttämättä ole se puhdas heittäjä, vaan saan myös luoda peliä. Luvassa on varmasti isompaa roolia kuin Barcelonassa välillä. Se on paljon valmentajan pelifilosofiasta kiinni. Miten hän haluaa, että korista pelataan ja näin, Suomen maajoukkueen tukipilari pyöritteli.
Koposen otteita Euroliigassa on nähtävissä Viasat Urheilu -kanavalta ja Viaplaystä.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Jacob Grandisonille 13 pistettä FIBA Europe Cupin finaalissa
- Alle 15-vuotiaiden maajoukkueet kokoontuvat Kisakallioon toukokuussa
- Susijengin Olivier Nkamhoua mukana järjestämässä koripalloleiriä Kameruniin
- Roosa Lehtoranta taistelee Saksan mestaruudesta
- Susiladies-pelaajien kausia päätökseen Unkarissa ja Espanjassa
- Elina Aarnisalo vaihtaa North Carolinan vahvuuteen
- Koripallon EM-kotikisoihin myyty jo hurja määrä lippuja
- Lauri Markkasen katse jo Susijengin kesässä
- Mikael Jantunen johdatti Paris Basketballin Euroliigan pudotuspeleihin
- Topias Palmi hyvässä vireessä Italiassa