Peli-Karhujen leirissä iloittiin: ”Kerta toisensa jälkeen pystyimme nousemaan”

Peli-Karhut pääsi juhlimaan naisten Korisliigan mestaruutta neljännen finaaliottelun päätteeksi. Ratkaiseva ottelu venyi lopulta todelliseksi trilleriksi pelin päättyessä niukasti 71-73.
Peli-Karhujen päävalmentaja Roope Mäkelä ei peitellyt ylpeyttään joukkueen suorituksesta.
– Suomen mestaruus voitettu ja iloiset ovat mietteet. Meillä ei ollut ongelmia tänään puolustuspäässä, teimme siellä hyvää työtä joukkueena. Neljännellä jaksolla hyvä tekeminen pysähtyi ja saatiin kasaan enää vain 11 pistettä, mutta onneksi se riitti tänään. Joukkueemme osoitti todellista luonteenkovuutta, kerta toisensa jälkeen pystyimme nousemaan finaalisarjassa vaikeista paikoista voittoon, Mäkelä totesi Koripalloliiton verkkosivujen mukaan.
Catzin kokeneen päävalmentaja Mika Haakanan päällimmäisenä tunteena paistoi pettymys, mutta tappiosta huolimatta Haakana kertoi olevansa kokonaisuudessaan tyytyväinen kauteen.
– Pelasimme ensimmäiseen puoliaikaan asti hyvin, mutta tällä kertaa ihan voittoon asti ei riittänyt meiltä tällä kertaa, levypallopeli ratkaisi ottelun lopussa aika paljon. Totta kai nyt on pettynyt olo, mutta pitää olla tyytyväinen, kun miettii mistä lähtökohdista tähän asti tultiin ja mitä vastoinkäymisiä kauteen mahtui. Loistava kausi on kokonaisuudessaan takana ja lähelle päästiin, Haakana ruoti.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin
- Olivier Nkamhoua jatkaa uraansa Italian pääsarjassa
- Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München nousi takaa-ajajasta Saksan mestariksi
- Alexander Madsen katsoo kohti EM-kesää innostunein mielin
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Alex Murphy takaisin Japanin pääsarjatasolle
- Elmeri Abbey jatkaa uraansa Utahin yliopistossa
- Nuoret lupaukset kutsuttiin All Stars leirille
- Nuorten maajoukkuevalmentajat nimetty vuodelle 2024
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Sudenpennuille komea voitto Unkarista päätöspelissä
- Suomalaislupaus sopimukseen UC Davisin koripallojoukkueen kanssa
- Useita Susiladies-onnistujia Euroopan kentillä