Nuorisovalmennusseminaarissa kovan tason puhujia
Vuoden 2025 Nuorisovalmennusseminaarin ensimmäiset kaksi esiintyjää ovat selvillä. Seminaariesiintymisensä ovat vahvistaneet kokeneet Jussi Laakso ja Anton Mirolybov. Molemmat valmentajat omaavat pitkän kokemuksen koripallovalmennuksesta eri ikäisten valmennuksesta ja eri tasoilla. Vielä viime kaudella Laakso ja Mirolybov valmensivat Euroopan kentillä.
Jussi Laakso on moninkertainen Suomen mestarivalmentaja niin junioreiden kuin aikuistenkin tasolta – viimeisimpinä kolme Korisliigan mestaruutta Karhu Basketin ja Seagullsin peräsimessä. Viime kaudella Laakso siirtyi kesken kauden päävalmentajaksi Saksan Bundesliigaan Cralsheim Merlinsin päävalmentajaksi. Tällä hetkellä Laakso toimii ToPoLa:ssa päävalmentajan nimikkeellä sekä naisten maajoukkueen valmennusjohdossa.
Anton Mirolybov on valmentanut vuosia Euroopan kentillä Saksassa, Luxemburgissa ja viimeiset viisi kautta Itävallassa Swans Gmundenin päävalmentajana. Itävallan vuodet toivat hänelle kaksi mestaruutta. Lisäksi Mirolybovilla on päävalmentajakokemusta Suomesta Korisliigavalmentajana Kouvoista ja KTP Basketista. Maajoukkueissamme Mirolybov on toiminut juniorijoukkueiden lisäksi naisten maajoukkueen päävalmentajana vuosina 2011 – 2024.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”
- Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramo hopealle
- Aatu Kivimäki juhlii Slovakian mestaruutta