Naisten maajoukkueelle tappio – Suomen valmentaja: ”Olimme todella hyviä”
Kuva: Getty Images
Suomen naisten koripallomaajoukkue hävisi keskiviikkona toistamiseen nuorella joukkueellaan Kaunasissa Liettuan universiadijoukkueelle 82-74 (48-38). Liettua pelasi huomattavasti paremmin kuin tiistaina, mutta niin myös Naarassudet, joka otti merkittäviä askeleita eteenpäin päävalmentaja Pekka Salmisen mukaan.
– Liettua pelasi huomattavasti paremmin kuin eilen ja oli kovempi käytännössä kaikissa asioissa. Me otimme vielä isompia askeleita, olimme todella hyviä, Salminen kertoi.
Suomi taisteli vielä voitosta viimeisellä minuutilla, mutta liettualaisten häiritty up and under -haamukolmonen upposi levyn kautta ja kotijoukkue viimeisteli voittonsa vapaaheittoviivalta.
Suomi taisteli parhaansa mukaan liikuttaen palloa mallikkaasti 28 korisyötön arvoisesti. Myöskin levypalloihin löytyi tarvittava tilannekovuus ja Naarassudet onnistui pistämään Liettuan isokokoisille pelaajille vastaan.
– Pistimme palloa liikkeelle ja löysimme vapaan pelaajan. Nostimme myös fyysisyyttä puolustuspäässä ja pärjäsimme levypalloissa. Tämän takia näitä harjoituspelejä pelataan, että nähdään missä mennään ja kehitytään.
– Ennen kaikkea meidän joukkuepelaaminen, millä tavalla puolustettiin ja millä intensiteetillä suljimme ja juoksimme kenttää muistutti ”susiladieskoripalloa” eli sitä millä tavalla myös haluamme pelata.
Anissa Pounds (8/3/3 riistoa) pelasi tiistain tapaan mainion pelin. Syöttökoneina kunnostautuivat Vilma Kesänen (11/5/7 syöttöä), Roosa Lehtoranta (0/2/6 syöttöä), Nina Augustin (2/0/4 syöttöä) ja parhaimmillaan hyökkäyspäässä vertaistaan hakenut Helmi Tulonen (19/4/4 syöttöä). Kaksinumeroisille pistelukemille Kesäsen ja Tulosen lisäksi ylsi Annika Holopainen (12/3) ja oivasti esiintynyt Elina Koskimies (14/4).
– Koskimies on meidän joukkueen tulevaisuutta ajatellen jäätävän tärkeä pelaaja. Löytyy kokoa, taistelutahtoa, ymmärrystä ja hän käytti tänään taitojaan hyväkseen, Salminen nosti hattua.
Naarassudet matkustaa huomenna takaisin Suomeen ja valmistautuvat kohtaamaan kokeneemmalla kokoonpanolla Puolan universiadijoukkueen lauantaina ja sunnuntaina Hyvinkään Martinhallissa.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Timberwolves jälleen liian kova Jazzille – Lauri Markkanen 21 pistettä ja 8 levypalloa
- Miro Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa
- Veera Pirttinen liittyy Manchester Basketballin riveihin
- Lauri Markkasella ja Utah Jazzilla vaikea ilta Minnesotassa
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Susijengin ja Ranskan MM-karsintakamppailu on loppuunmyyty
- Mustapha Amzil vauhdissa eurokentillä
- Lauri Markkanen tehokas, mutta Utah jäi Charlotten jalkoihin
- Kaksi koripallohetkeä ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi
- Utah Jazz taipui – Lauri Markkanen upotti 33 pistettä