Naarassusien EM-karsintavastustajiksi Ranska, Slovenia ja Romania

Suomen naisten koripallomaajoukkueen eli Naarassusien EM-karsintavastustajat selvisivät tänään tiistaina iltapäivällä Münchenissä. Suomen EM-karsintavastustajina vuoden 2019 EM-kisoihin E-lohkossa ovat Ranska, Slovenia ja Romania.
– Mielenkiintoinen lohko, jossa on kaikkea mitä voi olla tarjolla. Yksi todellinen huippujoukkue, EM-kakkonen, Ranska, joka on iso ja atleettinen. Slovenia, joka on tietyllä tavalla perinteinen, mutta menossa lujaa eteenpäin. Viimeisenä Romania, joka on myös perinteinen maa, mutta ne todelliset huippuvuodet ovat ainakin toistaiseksi menneisyydessä, Naarassusien päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
– Kaikki tässä lohkossa on mahdollista. Totta kai Ranskaa vastaan pitää olla kaikki taivaan tähdet kohdillaan, mutta Sloveniaa ja Romaniaa vastaan en näe mitään syytä, että miksemme pystyisi heitä haastamaan.
EM-karsinnat pelataan kahdeksassa neljän maan lohkossa, joissa jokainen joukkue kohtaa toisensa sekä kotona että vieraissa.
EM-karsintojen ensimmäinen vaihe pelataan maajoukkueikkunan aikana marraskuussa 2017, toinen helmikuussa 2018 ja kolmas marraskuussa 2018. Jokaisen lohkon kolme parasta etenee vuoden 2019 EM-kisoihin. Lisäksi karsintalohkojen kuusi parasta toiseksi sijoittunutta saa paikan EM-kisoihin.
Naisten EM-karsintojen lohkot
A: Bosnia-Hertsegovina, Islanti, Montenegro, Slovakia
B: Viro, Puola, Valko-Venäjä, Turkki
C: Albania, Liettua, Unkari, Venäjä
D: Portugali, Iso-Britannia, Israel, Kreikka
E: Suomi, Romania, Slovenia, Ranska
F: Bulgaria, Alankomaat, Ukraina, Espanja
G: Sveitsi, Saksa, Tshekki, Belgia
H: Makedonia, Kroatia, Ruotsi, Italia
Lähde: Basket.fi
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Koripallo esillä Urheilugaalan ehdokkuuksissa
- Lotta-Maj Lahtinen: ”Maajoukkueikkunasta jäi ihan sairaan positiiviset tunnelmat”
- Alexander Madsen liekeissä Mestarien liigassa
- NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech voittoputkessa
- Jussi Laaksolle avausvoitto Saksassa
- Miro Littlen Baylor jatkaa voittamattomana
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball jatkaa vahvasti
- EuroCupissa kolme Susiladies-pelaajaa pudotuspeleihin
- Lauri Markkanen edelleen sivussa
- Miro Littlen Baylor jatkaa voittamattomana
- Alexander Madsen liekeissä Mestarien liigassa
- Severi Kaukiainen vaihtaa BC Kalev/Cramon paitaan
- NCAA:n suomalaisjoukkue Texas Tech voittoputkessa
- Jussi Laaksolle avausvoitto Saksassa
- Susijengi mukaan Valencian olympiakarsintaturnaukseen
- Koripallo esillä Urheilugaalan ehdokkuuksissa
- Lotta-Maj Lahtinen: ”Maajoukkueikkunasta jäi ihan sairaan positiiviset tunnelmat”
- Elina Ariken ja Saga Ukkosen Texas Tech huippuiskussa NCAA:ssa
- Lauri Markkanen edelleen sivussa