Miljoonan korin tavoitteesta jo puolet kasassa
Suomen kouluissa eletään vahvasti mukana EM-kisahuumassa. Susijengin ja Susiladiesin sekä Koripalloliiton jäsenseuroineen heittämä miljoonan korin haaste on temmannut mukaansa jo yli 12 000 koululaista.
Kun Susijengi taistelee Tampereella, lentelevä pallot koreihin myös kouluissa ympäri Suomen. Miljoona koria! -haaste on houkuttanut mukaan kisatunnelmaan jo yli 600 luokkaa, laskennallisesti siis jo yli 12 000 oppilasta. Koreja heitetään reilussa 70 kunnassa etelästä aina pohjoiseen asti.
Haasteen tavoitteena on paitsi tuoda koripalloa näkyväksi kouluissa, myös lisätä liikettä välitunteihin ja vapaa-ajalle. Luokka laskee yhteen tehtyjä koreja, jotka opettaja ilmoittaa esimerkiksi viikoittain korilaskuriin. Tiistaina 2.9. ilmoitettuja koreja oli jo 552 261. Haaste alkoi 18.8. ja jatkuu kisojen loppuun saakka. Puolessa välissä haastetta ollaan näin jo yli puolivälissä tavoitteesta. Hienointa on, että lapset ja nuoret motivoituvat liikkumaan.
Mukaan haasteeseen voi liittyä koko kampanja-ajan. Joka viikko viidelle luokalle arvotaan palkinnoksi koripalloja. Haasteen päätyttyä yksi koulu voittaa pääpalkintona liikuntavälinepaketin.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
- Knicks murskasi Lauri Markkasen Jazzin Madison Square Gardenissa
- Lauri Markkanen johdatti Utahin voittoon Brooklynista
- Andre Gustavson sopimukseen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa
- Suomalaisonnistujat esiintyivät edukseen NCAA-parketeilla
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- Susijengille lukuisia Urheilugaala-ehdokkuuksia
- Huippukova Ranska Susijengin haasteena maanantaina
- Lauri Markkanen ei päässyt parhaimpaansa
- Susijengi lähtee MM-karsintaikkunaan neljäntoista pelaajan voimin
- Lassi Tuovi: ”Unkari ansaitsi voittonsa”
- Susijengin kaksikolle arvokisakarsintadebyytit
- ”Tämä oli susikoripalloa” – Susijengi kaatoi Ranskan Espoossa