Mikael Jantunen rennoin mielin maaotteluihin

Mikael Jantunen sai koripalloammattilaisuralleen lentävän lähdön voittamalla Belgian mestaruuden sekä Belgian ja Alankomaiden yhteisliigan parhaan kuudennen pelaajan palkinnon Filou Oostendessa. Kuluvalla kaudella Jantunen, 22, on jatkanut tasaista kehityskäyräänsä Italian Serie A:ssa Basket Trevison paidassa.
Alkaneella viikolla Jantunen on Susijengin joukkuetovereidensa tavoin vaihtanut seurajoukkuekomennuksensa Tel Avivin lämpöön. Tiedossa on kolmen päivän leiritys Tel Avivissa ennen perjantai-iltapäivän MM-karsintaottelua ja edessä kaksi ottelua, jotka ratkaisevat MM-jatkokarsintalohkon voittajan.
– Nämä kauden aikana pelattavat maajoukkueleirit ovat olleet suhteellisen lyhyitä, mutta viime kesällä saatiin oikein kunnolla yhteistä aikaa alle ja se on hyvä pohja tähänkin ikkunaan, Jantunen miettii Koripalloliiton sivuilla.
– Meillä on kaikilla menossa hyvä kausi seurajoukkueissamme ja aika nopeasti yhteinen sävel tulee selkäytimestä. Kliseisesti sanottuna treeni kerrallaan ja päivä kerrallaan ja keskittyneesti kumpaankin peliin.
Jantunen sanoo, että joukkueen tähtäimessä on puhdas kahden voiton saldo helmikuun karsintaikkunassa. Ensiksi tarkoituksena on hakea vieraspisteet Tel Avivista ja sen jälkeen varmistaa lohkovoitto revanssiottelulla Saksaa vastaan Espoo Metro Areenalla.
– Ihan kauhean usein ei suomalaisessa urheilussa ole päästy pelaamaan MM-karsintalohkon voitosta. Ainoa tavoite on voittaa molemmat pelit ja pedata parhaat mahdolliset lähtökohdat huhtikuun MM-arvontoihin.
Susijengi kohtaa helmikuun MM-karsintaikkunassa Israelin vieraskentällä pe 24.2. klo 14.30 ja Saksan kotikentällään Espoo Metro Areenalla maanantaina 27.2. klo 18.30.
Lähde: Basket.fi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Suomalaisten joukkueilla vaihtelevia tunnelmia Euroopan sarjoissa
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Miesten maajoukkuekesä pyörähtää käyntiin Susijengi Rising Stars -leirityksellä
- Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kerääntyy Kisakallioon
- Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue Kisakallioon juhannuksen kynnyksellä
- Awak Kuier käynnisti WNBA-kauden voitolla
- Susijengin MM-alkulohkon otteluajat vahvistuivat
- Alexander Madsenilla ylä- ja alamäkiä Kreikassa
- Tampere isännöi Hakametsässä 18-vuotiaiden EM-kisoja 2024
- Kaksi Suomi-koriksen konkaria sai vihdoin kruunun uralleen
- Awak Kuierilla edessä uusi WNBA-kausi
- Awak Kuierille yksi levypallo WNBA:ssa