Matti Nuutiselle kausi Espanjan kakkossarjassa oli positiivinen kokemus

Matti Nuutinen, 30, pelasi toisen kautensa Espanjan kakkossarjassa LEB Orossa Oviedon joukkueessa. Nuutiselle kausi oli positiivinen, vaikka joukkueen kausi meni alle odotusten.
Oviedo lähti kauteen suurin odotuksin, kun viime kaudella joukkue sijoittui runkosarjassa neljänneksi. Tämä kausi lähti kuitenkin raiteiltaan heti alkuun ja joukkueella oli vaikea kausi. Sarjan keskeytyshetkellä Oviedo oli sarjassa kolmanneksi viimeisenä.
– Viime kausi meni joukkueelta hyvin ja olimme kärkikahinoissa käytännössä koko kauden. Tänäkin vuonna porukka tuntui hyvältä ja itse asiassa monipuolisemmalta ja laajemmalta kuin viime vuonna. Siinä mielessä odotukset olivat taas korkealla. Niin kuin urheilussa käy useasti muutenkin, niin aina kaikki ei mene sillä tavalla kuin on ajateltu. Joskus kemiat eivät vain osu tai ei pelata hyvin yhteen, Nuutinen analysoi joukkueen kautta Koripalloliiton sivuilla.
Nuutisen tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkeät, sillä hänellä jatkuu sopimus myös ensi kaudella. Viime kaudella Nuutisen ollessa loukkaantuneena Oviedo tarjosi kahden vuoden jatkosopimusta eikä Nuutisella ole aikomusta vaihtaa maisemaa kesän aikana.
– Ei ole mitään haluja lähteä. Olen tykännyt olla siellä todella paljon. Viime kaudella he osoittivat kuinka he arvostavat minua, kun loukkaannuin ja arvostus on molemminpuolinen. Olen löytänyt siellä hyvän paikan sekä itselleni että perheelleni. Kielitaitokin paranee koko ajan, ja jos ensi kauden pelaan vielä siellä, niin pystyy jo jollain tasolla sitäkin puhumaan.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Miesten universiadileiritys käyntiin tiiviillä tahdilla
- Suomen alle 16-vuotiaiden koripallomaajoukkueet valmiina PM-kisoihin
- Olivier Nkamhoua jatkaa uraansa Italian pääsarjassa
- Gordon ja Daniel Herbertin Bayern München nousi takaa-ajajasta Saksan mestariksi