Manhattan voitokas NCAA:n avauskierroksen suomalaiskohtaamisessa

Suomalaisnaiset esittivät lupaavia otteita NCAA-kauden ensimmäisissä otteluissaan ja peräti kuusi pelaajaa pääsi avaamaan kautensa voitolla. Avauskierroksella nähtiin myös mielenkiintoinen suomalaiskohtaaminen, kun Tuuli Mennan ja Sini Mäkelän Manhattan sai vastaansa Ella Väätäsen Long Islandin.
Manhattanin Tuuli Menna ja Sini Mäkelä veivät siis avauskierroksen suomalaiskohtaamisen kaatamalla Ella Väätäsen Long Islandin luvuin 61-46 (30-14). Kolmatta kauttaan NCAA:ssa pelaavalle Mennalle ottelu oli ensimmäinen Manhattanin paidassa ja laituri vakuutti erityisesti levypallopelaamisellaan. Pelaamassaan 24 minuutissa Menna merkkautti itselleen seitsemän levypalloa, neljä pistettä ja yhden syötön. Mäkelä viimeisteli 19 minuutissa kolme pistettä sekä yhtä monta levypalloa. Tappiosta huolimatta Väätänen oli kolmikon tehokkain heittäen joukkueelleen 9 pistettä ja kuului selkeästi joukkueensa tukipilareihin 31 peliminuutilla, kuudella levypallolla, kahdella riistolla ja yhdellä syötöllä.
Marika Korpinen aloitti toisen kautensa George Masonin paidassa äärimmäisen lupaavasti joukkueen ottaessa 70-38 (35-14) murskavoiton Loyolasta. Takapelaajan roolissa nähty Korpinen oli joukkueensa toiseksi paras pistenainen urakoiden 13 pistettä 25 peliminuutissa. Lisäksi Korpinen repi kolme levypalloa, antoi kaksi syöttöä ja torjui kahdesti.
Kolmatta kauttaan pelaavien Marianne Kalinin ja Sandra Karstenin Hofstra otti avauskierroksen ottelussaan selvän voiton Ionasta lukemin 74-49 (40-21). Kalin kuului joukkueensa tehokkaimpiin merkkauttaen 23 minuutissa 14 pistettä, viisi levypalloa ja yhden syötön. Karsten uurasti pari minuuttia joukkuekaveriaan vähemmän viimeistellen Hofstralle kolme pistettä, neljä levypalloa ja yhden syötön.
Nina Augustinin Robert Morris aloitti kautensa jännitysnäytelmällä, kun ottelu Youngstown Statea vastaan päättyi varsinaisella peliajalla tasan 56-56 (26-28) ja eteni jatkoerään, jossa Robert Morris joutui taipumaan lopulta 69-59. Avausviisikossa aloittanut Augustin pelasi 19 minuuttia upottaen neljä pistettä, ottaen yhden levypallon ja antaen kaksi koriin johtanutta syöttöä.
Ninni Salmen Northern Illinois aloitti kautensa voitokkaasti kaataen viimeyön avausottelussaan Yalen 80-89(47-41). Uuteen joukkueeseen sisääntulonsa tehnyt Salmi pelasi ottelussa minuutin ja jäi vielä ilman tilastomerkintöjä.
Sofia Rajalan Fort Wayne kaatoi kauden avausottelussaan IU Kokomon selvästi numeroin 50-87 (26-47). Toisessa ottelussa vastaan asettui Western Michigan, joka oli lopulta parempi pistein 61-69 (24-34). Rajala ei pelannut kummassakaan ottelussa.
Lähde: Basket.fi
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle EM-hopeaa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt upeasti EM-finaaliin
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt upeasti EM-finaaliin