Lotta-Maj Lahtinen juhli voittoa EuroCupissa
Naisten EuroCupissa nähdään tällä kaudella yhteensä viisi suomalaispelaajaa, joista neljä pääsi avauspäivänä tositoimiin. Lotta-Maj Lahtinen pääsi juhlimaan voittoa ja Awak Kuier oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella Reyer Venezian kokoonpanossa.
Kuierin ja Sedis Basquetia edustavan Lahtisen lisäksi EuroCupissa nähdään tällä kaudella Kelternin kaksikko Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies sekä Kangoeroes Mechelenin Elina Aarnisalo. EuroCupissa on tällä kaudella 12 neljän joukkueen lohkoa. Pudotuspeleihin selviävät lohkojen kaksi parasta sekä kahdeksan parasta lohkokolmosta.
Kuierin Reyer Venezia aloitti todella vakuuttavasti murskaamalla kroatialaisen Ragusa Dubrovnikin 91-38 (47-21). Kuier oli merkitty kokoonpanoon, mutta ei vielä tehnyt kauden ensiesiintymistään parketin puolella.
Lohkossa pelaavat myös turkkilainen Bursa Uludag sekä unkarilainen Universitas Pecs.
Lahtinen pääsi myös juhlimaan voittoa, kun Sedis Basquet kaatoi Zabiny Brnon jatkoajan jälkeen 82-76 (47-34, 70-70). Lahtinen urakoi avausviisikossa 25,5 minuuttia ennen virhetilinsä täyttymistä. Tilastorivilleen hän kirjautti neljä pistettä, levypallon, kolme syöttöä ja torjunnan.
Lohkon muut joukkueet ovat belgialainen Flammes Carolo sekä kreikkalainen Eleftheria Moschatou.
Elina Aarnisalo loisti Mechelenin riveissä 16 pisteen saaliilla, mutta Panathinaikos kairasi jatkoajan jälkeen 91-87 (40-40, 74-74)-voiton. Mechelen oli voitossa kiinni aina varsinaisen peliajan viimeiselle sekunnille saakka, mutta Panathinaikos onnistui nousemaan tasoihin summerin soidessa ja pakotti pelin jatkoajalle. Pisteidensä lisäksi Aarnisalo sai rivilleen neljä levypalloa, neljä syöttöä ja riiston.
Keltern puolestaan joutui kotonaan taipumaan belgialaiselle Castors Brainelle 74-80 (35-43). Lehtoranta viimeisteli yhdeksän pistettä, otti kaksi levypalloa ja sai merkinnät syöttö- ja riistotilastoihin. Koskimiehelle kertyi neljä pistettä ja viisi levypalloa.
Lohkon täydentävät London Lions sekä portugalilainen GDESSA-Barreiro.
Lähde: Basket.fi
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Timberwolves jälleen liian kova Jazzille – Lauri Markkanen 21 pistettä ja 8 levypalloa
- Miro Little monipuolisella pelipäällä NCAA:ssa
- Veera Pirttinen liittyy Manchester Basketballin riveihin
- Lauri Markkasella ja Utah Jazzilla vaikea ilta Minnesotassa
- Detroit pysäytti Utahin – Lauri Markkasen 25 pistettä eivät riittäneet
- Susijengin ja Ranskan MM-karsintakamppailu on loppuunmyyty
- Mustapha Amzil vauhdissa eurokentillä
- Lauri Markkanen tehokas, mutta Utah jäi Charlotten jalkoihin
- Kaksi koripallohetkeä ehdolla vuoden sykähdyttävimmäksi urheiluhetkeksi
- Utah Jazz taipui – Lauri Markkanen upotti 33 pistettä