Lauri Markkasen fantastinen esitys ällistytti Chicago Bullsin valmentajan
Kuva: Getty Images
Chicago Bullsin valmentaja Fred Hoiberg oli enemmän kuin tyytyväinen suojattinsa Lauri Markkasen esitykseen New Yorkia vastaan.
Markkanen teki keskiviikon ja torstain välisenä yönä Suomen aikaa pelatussa ottelussa henkilökohtaisen piste-ennätyksensä heittämällä 33 pistettä ja kahmimalla 10 levypalloa.
– Hän vain näyttää uusia asioita joka kerta kun astelee kentälle, Hoiberg hämmästeli ESPN:lle.
Bulls vei ottelun nimiinsä lukemin 122-119.
20-vuotias Susijengin runkomies on yllättänyt Hoibergin ja muun Bullsin organisaation otteillaan. He tiesivät Markkasen kyvyistä, mutta nyt suomalainen on jo ylittänyt odotukset.
– Kukaan ei oikeastaan tiennyt mitä hän osaa, koska hän ei juuri harjoitellut ennen kuin harjoitusleirimme käynnistyi. Kaikki muut (pelaajat) olivat kaupungissa, joten pääsimme alkuun aiemmin muiden jätkien kanssa. Se, mitä pystyimme tekemään – ja mikä sai meidät tietoisimmaksi hänen pelistään – oli katsoa hänen pelaavan korkealla tasolla EM-kisoissa.
– Tiedän, että hän tulee olemaan scouttausreporttien ykkösnimi. Hänestä tulee erityinen, siitä ei ole epäilystäkään, Hoiberg vakuutteli.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Siirtopommi: Susijengin tähtilaituri siirtymässä Real Madridiin
- Susijengin MM-edustaja kolmatta kertaa urallaan ulkomaille
- Susijengin tähtisentteri siirtyy Barcelonaan
- Yllättävä käänne Susijengin tähden uralla – Mikael Jantunen jättää Fenerbahçen
- Koripallon MM-karsinnat: Susijengin pelit, tulokset, tv
- YLE: Maajoukkueesta pudotettu Jacob Grandison – nyt selvisi lisää
- Ranska oli kotonaan Susijengiä parempi – seuraavaksi luvassa kutkuttava ottelu
- Susijengi kohtaa Ranskan – ottelussa tällainen kokoonpano
- Susijengi nappasi voiton MM-karsinnoissa – mahdollisuus lohkoykköseksi
- Kotiyleisö teki Lauri Markkaseen vaikutuksen – ”En vaihtaisi mihinkään”