Lauri Markkanen valmiina paluuseen

Levypallotaistelu Chicago Bullsin harjoitusleirillä osoittautui kohtalokkaaksi Lauri Markkaselle. Kyynärpäävamma vei miehen sivuun peleistä kahdeksi kuukaudeksi.
– On ollut aika vaikeaa. Minulla on ollut loukkaantumisia aiemminkin, mutta tämä on ollut pisin aika, minkä olen ollut sivussa koriskentiltä, kertoo Markkanen Yle Urheilun haastattelussa.
Markkanen on vasta palannut täysipainoiseen harjoitteluun ja paluu NBA-parketeille lähenee päivä päivältä.
– Tiedän kyllä, etten ole aluksi siinä kunnossa kuin ennen loukkaantumista. Se vaatii aikaa, koska pelaaminen on kuitenkin aivan erilaista. Veikkaan, että ensimmäiset pelit olen vielä vähän ruosteessa, vaikka olenkin saanut hyviä treenejä alle.
Bulls on pelannut vaisusti Markkasen poissa ollessa. 21 ottelusta voittoja on kertynyt vain viisi.
Lähde: YLE
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueelle EM-hopeaa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt upeasti EM-finaaliin
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hienosti EM‑mitalipeleihin
- Severi Kaukiaisella vahva kausi Virossa
- Suomen alle 18-vuotiaat tytöt hävisivät Italialle – voittivat silti lohkonsa
- Suru-uutinen suomalaiselle koripalloperheelle
- Tuomas Iisalo Memphis Grizzliesin päävalmentajana NBA:n kesäliigassa
- Olivier Nkamhoua NBA:n kesäliigaan Portland Trailblazersissa
- Anniina Äijänen katsoo rauhassa tulevaan
- Mikael Jantunen siirtyy Turkkiin