Lauri Markkanen sisuuntuneena: ”Mentävä takaisin saliin ja heittämään lisää”

Chicago Bulls koki jo kymmenennen tappionsa perättäin NBA:ssa, kun Indiana oli parempi korilukemin 98-96.
Tappio oli kirpaiseva, sillä Bulls johti parhaimmillaan 17 pisteellä.
Lauri Markkanen heitti 11 pistettä ja keräsi kuusi levypalloa. Kuudesta kolmen pisteen yrityksestä vain yksi onnistui, eikä lähempääkään osumaprosentti ollut suomalaisen parasta tarkkuutta.
– Kyllä se vähän turhauttavaa on, kun heitto kuitenkin tuntuu koko ajan hyvältä. Moni heitoista kävi puoliksi korissa, mutta pomppasi ulos. On vain mentävä takaisin saliin ja heittämään lisää. Kyllä se sieltä tulee vielä, Markkanen sanoi YLE Urheilun haastattelussa.
NBA:ssa tulokkaiden sanotaan törmäävän jossain vaiheessa debyyttikauttaan niin sanottuun ”rookie walliin”, joka on vapaasti suomennettuna tulokkaiden seinä. Termillä tarkoitetaan peliesitysten heikkenemistä tietyn ottelumäärän jälkeen.
– En usko, että kyse on siitä. Tämä on vain vähän vaikeampi pätkä. Kyllähän se on ollut ihan huomattavissa, että ei ole sujunut samalla tavalla kuin alussa. Kyllä minä ihan samalla tavalla asennoidun peleihin. Ei ole vain heitto pudonnut, ja kyllähän vastustajatkin tietävät, mitä teen. Sekin ottaa vähän pois, Markkanen analysoi.
Bulls koettaa katkaista tappioputkensa perjantain ja lauantain välisenä yönä Suomen aikaa pelattavassa vierasottelussa Charlotte Hornetsia vastaan.
Lähde: YLE Urheilu
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Vuoden 2029 miesten EM-kisojen isännät on valittu
- Remu Raitanen Susijengistä – ”Kilpailu on erittäin kovaa”
- Awak Kuierin Venezia hävisi ratkaisevan finaalin
- Hall of Fame -kunniagalleriaan neljä uutta legendaa
- Taru Tuukkanen ja Lassi Nikkarinen valittiin Korisliigan Vuoden pelaajiksi
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Susijengillä mielenkiitoinen arpa MM-karsinnoissa
- Roosa Lehtoranta suuntaa katseensa kesään Susiladiesin kanssa
- Susijengillä jännittävä päivä tiistaina
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja