Lauri Markkanen Kreikka-voitosta: ”Oli varmasti ehjin esitys”

Lauri Markkaselta ei tiistain Kreikka-voitossa vaadittu edellisten iltojen kaltaista lähes yli-inhimillistä venymistä. Silti nuorukainen pelasi jälleen vahvan pelin ja pistesarake näytti illan päätteeksi lukemaa 17. Levypalloja Bulls-varaus nappasi kuusi.
-Oli varmasti ehjin esitys. Ei tarvinnut jatkoajalle mennä, Markkanen totesi tyytyväisenä pelin jälkeen.
Suomi pelasi läpi ottelun varsin tasapainoiseksi, vaikka parhaimmillaan noin 20 pisteen suuruinen johto olikin sulaa lähes kokonaan viimeisellä neljänneksellä.
-Kreikka on semmoinen joukkue, joka pistää aggressiiviseksi ja ottaa paljon riskejä. Ne ovat tehneet sen nyt joka matsissa. Olivat Ranskaa vastaan 20 pistettä perässä ja ottivat paljon kiinni.
Ottelusta oli lupa etukäteen odottaa erittäin fyysistä kamppailua ja sellaista paikoin myös saatiin. Kreikan joukkueen keskipituus oli Suomen omaa viisi senttiä pitempi ja tiukkoja paineja ei korin alta puuttunut.
-Kyllä me tiedettiin, että tulee olemaan tämmöistä. Yritettiin pysyä vain viileinä ja tiedettiin, että tuomarit viheltää, kun alkaa kyynärpäät heilua. Pysyttiin hyvin viileinä.
Markkaseen kohdistui myös yksi koripallossa harvinaisen räikeä rike, kun miehen jalkojen noustessa parketista donkkaamaan Kreikan tähtipelaaja Thanasis Antetokounmpo repi miehen paidasta lattiaan.
-Onhan sitä revitty, totesi Markkanen lyhyesti pelin jälkeen kysymykseen aiemmasta vastaavasta kokemuksesta.
Markkasen ja muun Susijengin taival jatkuu huomenna Islantia vastaan kello 20:45.
Lähde: Otto Palojärvi
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Lassi Tuovi apuvalmentajaksi Euroliiga-joukkue Virtus Bolognaan
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin