Lauri Markkanen: ”Italia oli paljon parempi tänään”

Susijengin tähtipelaaja Lauri Markkanen ei jäänyt selittelemään Italialle lauantaina EM-neljännesvälierässä kärsittyä tappiota.
Markkasen mukaan italialaiset ansaitsivat täysin 13 pisteen voittonsa.
– Kova matsi, ei siinä mitään. Italia on hyvä joukkue. Ne olivat paljon parempia tänään.
– Ei se ollut pelkästään syy, ettei me saatu joukkueena stoppeja, mutta Belinelli oli tänään tosi hyvä niin kuin aina. Totta kai sekin oli iso syy. Ne pelasivat hyvää puolustusta. Me ei oikein pystytty toteuttamaan meidän omaa pelitapaa. Hyviä jätkiä vastassa ja sai meiltä ne meidän hyvät jutut pois, Markkanen analysoi.
Tiivis ottelutahti on Markkasen mukaan vaatinut myös veronsa ja aivan terävimmillään Susijengi ei ollut.
– Kyllä kaikilla on paikat vähän rikki. Ollaan pelattu jo pitkään. Tiesin, että tänään tulee olemaan vaikea päivä. En minä ole ollut ihan 100 prosenttinen sen Slovenia-hitin jälkeen. Mutta vaikka kuinka paljon sattuu, ei näitä pelejä jättäisi väliin. Pakko taistella ja yrittää voittaa. En mitään tekosyitä tee. Tiedän, että kaikilla muillakin on huolia.
Vahvemminkin Italian olisi kuitenkin Markkasen mukaan voinut haastaa.
– Totta kai ne olivat tosi hyviä, mutta meillä oli paljon omia juttuja, joita oltaisiin voitu tehdä paremmin. Ei oltu omalla tasolla. Lopussa kaivettiin taas kuoppa itsellemme. Piti yrittää nousta, mutta tällä kerralla se ei riittänyt. Parikymmentä pinnaa puoliajalla on tosi paljon.
– Niillä oli kova pallopaine koko ajan. Meillä meni aika paljonkin pieleen. Kyllä jäi hampaankoloon. Olisin voinut pelata paremminkin varsinkin tässä viimeisessä matsissa. Kyllä harmittaa. Viimeinen pelihän se aina ratkaisee, kuinka pelata.
EM-urakka päättyi näin ollen tähän ja jatkosuunnitelmat Markkasella ovat vielä hiukan avoinna.
– Veikkaisin, että Jyväskylän kautta Chicagoon. En osaa vielä sanoa.
Haastattelu: Otto Palojärvi, Istanbul
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Lassi Tuovi apuvalmentajaksi Euroliiga-joukkue Virtus Bolognaan
- Joonas Iisalolle jatkosopimus Heidelbergiin
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Naisten korissarjat saatiin käyntiin Espanjassa ja Belgiassa
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Henri Kantonen siirtyy Liettuaan
- Awak Kuierin ja Dallas Wingsin tie nousi pystyyn
- Kauhajoki jäi jyrän alle Mestarien liigan karsinnoissa
- Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball teki historiaa
- Awak Kuierin Dallas Wings tiukassa paikassa
- Suomalaisjoukkue lähtee e-koripallon MM-kisoihin
- Susijengiläiset tositoimiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas Wings kärsi tappion välierien avauksessa