Lauri Markkanen heitti ratkaisukolmosen – Arizonalle niukka voitto

Lauri Markkasen Arizona Wildcats palasi viime yönä NCAA:ssa yhden tappion jälkeen voittokantaan lyötyään kotonaan Stanfordin yliopiston. Suomalaislaituri upotti ratkaisevan kolmosen, kun Wildcats vei pisteet luvuin 74-67.
Markkasen kolmonen toi Arizonalle kolmen pisteen johdon pelin viimeisen minuutin lähestyessä. Muuten heittopäivä oli suomalaisen osalta heikompi, sillä yhdeksästä pelitilanneheitosta osui vain kaksi. Pisteitä 28 minuutin peliajalla kertyi lopulta kahdeksan kappaletta ja levypalloja kolme.
Arizonan tehokkain pelaaja oli 22 pisteellään, seitsemällä levypallollaan ja kahdella korisyötöllään Allonzo Trier.
Arizona pelaa seuraavan ottelunsa lauantai-iltana. Tuolloin vastassa on Kalifornian yliopisto.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susi All Stars 2025 -pelaajat valittu ensimmäiseen leiritykseen
- Susijengillä mielenkiitoinen arpa MM-karsinnoissa
- Roosa Lehtoranta suuntaa katseensa kesään Susiladiesin kanssa
- Susijengillä jännittävä päivä tiistaina
- Susijengillä kolme kotimaaottelua ennen EM-kisoja
- Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramon finaaleihin
- Korisliigan mestari on Seagulls
- Perttu Blomgren johdatti BK Ventspilsin Latvian finaaleihin
- Olivier Nkamhouan Chemnitz nappasi kiinni pudotuspelipaikkaan
- Gordon Herbert Kanadan päävalmentajaksi